Powered by Blogger.
RSS

...Sinne hävisi taas se riemu


Here we go again. Mistään ei tule taas mitään. Kävin tänään opintopsykologilla. Oikotietä onneen ei yksinkertaisesti ole.

Tänään opittu asia numero 1: Hyväksy se, että näin minimaalisessa ajassa et voi oppia kaikkia tenttikirjojen asioita. Tämä on yllättävän vaikeaa, jos on tottunut pänttäämään kaiken ja varsinkin, kun haluaisi oppia kaiken. Okei, minä olen nyt yrittänyt hyväksyä sitä, mutta en vain osaa lukea tuota tenttikirjaa niin, etten lue kaikkea, koska se on epäloogista.

Tänään opittu asia numero 2: ”Matemaattisesti lahjakkaat psykologit ovat kultaa työmarkkinoilla”. Tällä hetkellä minä vain kiroan, että olen matemaattisesti lahjakas, koska sen tarvitseminen ei ole nyt ajankohtaista. Selätin pääsykokeen tilastopuolen lähes täysin pistein. Haluan lukea asioita loogisesti. Kaiken täytyy olla loogista, täsmällistä ja järjestelmällistä. Miten minä voisin nyt tuosta vaan alkaa lukea kirjaa sieltä sun täältä? Tällä lahjakkuudella ei vain onnistu.

Sitten, tuttu ja turvallinen on aina kivaa. Minun pitäisi nyt hellittää otetta turvallisista lukutavoista (minulle pelkkä järjestelmällinen lukeminen) ja kokeilla jotain uutta, jolla pystyisi mahdollisesti oppimaankin. Se on vain jotenkin kauhean vaikeaa.

Minun pitäisi kokeilla taktiikkaa ”silmäile, pohdi mitä jo tiedät, lueskele, pohdi syvempiä merkityksiä, kertaa”. Tuo tuntuu vain niin kamalan työläältä, että alkoi taas ahdistaa koko lukeminen. Minä tarvitsen rutiineja, mutta kun ne pitäisi ensin saada muodostettua.

Ja kaiken tämänsyksyisen ahdistelun jälkeen minä mietin, miten minä oikein sain keväällä luettua pääsykokeeseen niin hyvin? Tässä syyt:

-Tavoite oli hyvin selkeä, nyt tavoite ei tunnu yhtä selkeältä, vaikka pitäisi (pääse kurssi läpi?)

-Minulla ei ollut kiire, luin melko rauhallisessa tempossa sen koko puoli vuotta. Ensimmäinen sisäänpääsy-yritys psykaan epäonnistui juuri sen takia, kun kiire jyskytti takaraivossa, ahdistuin että en kerkeä, joten luovutin.

-Artikkelit, joita keväällä piti lukea, olivat suhteellisen lyhyitä ja jokainen oli oma kokonaisuutensa. Nyt pitäisi opiskella järjettömän iso kokonaisuus. Minä en ole koskaan ollut hyvä isoissa kokonaisuuksissa (ylioppilaskirjoitukset), tosin en myöskään yksityiskohdissa. Eh, missä minä sitten olen ylipäätänsä hyvä? Laskemisessa, mutta miten sinä lasket psykologian tenttikirjaa? Asiat pitäisi siis soveltaa, mutta kun voi luoja siinä on kauheasti vaivaa.

Aika.

Loppuu.

Kesken.

Ahdistus.

Kuolema.

Miksi minä olen täällä?

Miksi minä en saa mitään aikaan? Mikkkksssshhiiii??

Ja minun pitäisi kuulemma olla kärsivällinen? Miten minä voin, jos minä olen kaksi vuotta halunnut tänne ja nyt haluaisin ahmia asioita?

Ja ahdistus on hyvä asia, koska se meinaa sitä, että asia on minulle tärkeä. Mutta kun ahdistaa, niin minä en pysty lukemaan, yäääää!

Anteeksi, minä taas vuodatan. Psykologian opiskelijalla on vaan liian iso henkinen ongelma.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

1 comments:

Embe said...

Toi kuulostaa niiiin tutulta! Mulla on just sama ahdistusongelma mua piinaavaan tenttikirjan kanssa. Tossakin se nyt vainoaa mua

Post a Comment