Powered by Blogger.
RSS

Meh

Olen näemmä loistanut täältä taas poissaolollani. Alkusyksy meni hienosti ja jaksoin opiskella hulluna. Nyt syysloman jälkeen minulle on kuitenkin tapahtunut jotain. Mikään ei enää kiinnosta ja yliopiston tehtäviä olisi vaikka kuinka, mutta niiden vilkaiseminenkin alkaa ahdistaa. Tässäkö sitä taas ollaan? Keväällä ja kesällä ei ollut enää mitään ongelmaa ja tunsin parantuneeni. Nyt pelottaa, että masennukseni uusii. Voi olla, että tämä liittyy myös tähän vuodenaikaan tai siihen, että vuosi sitten aloin romahtaa näihin aikoihin.

Olen minäkin aika säälittävä. Tuleva masentunut psykologi. Kun masennus kerran puhkeaa, niin toki se uusiutuu silloin myös helpommin. Ja vielä, kun on suuri geneettinen alttius koko roskalle... Kaikkein pahinta on, että vihaan sitä, kun masentelen. Ja sitten inhoan itseäni entistä enemmän, koska masentelen. Mutten minä voi sille mitään. Minä haluaisin oikeasti tietää, mikä minua vaivaa. Koomista, psykologina en sitäkään osaa päätellä.

Ongelma on nyt, ettei mikään kiinnosta. Yritin nyt syksyllä päästä johonkin bändiin soittamaan. Kävin yhden bändin treeneissä ja ne lupasivat minut jo basistiksi. Seuraavana päivänä tuli soitto, että olivat löytäneet paremman basistin. Noh, jostain syystä sen jälkeen meni vähän maku. Soittotaitokin on niin ruosteessa, että se pitäisi päivittää. Enkä siksi jaksa soittaa, koska en osaa. Jätin myös eilen menemättä kaverin synttäreille, koska en jaksanut. Toisaalta olisi kiinnostanut mennä, mutta se kännäys ja väenpaljous pienessä kämpässä ei oikein innostanut. Ja minä en todellakaan jaksa lähteä minnekään. Välillä kaupassa käyminenkin on vaikeaa. Käyn luennoilla, syön yliopistolla ja sen jälkeen menen kämpille kökkimään. En käy ulkona lenkillä, en missään. En jaksa. Ei kiinnosta, joten täytyykö? No ei. Miksi tehdä jotain, jos siitä ei saa mielihyvää? Olenpa minä kamala ihminen. Mikä hitto minulla on...

Nyt pääsin sentään (vihdoin) YTHS:n psykologijonosta läpi. Olen käynyt kerran nyt siellä. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kertaani peruttiin (???) ja nyt pitäisi selvittää, että mitä siellä on meneillään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee...



Liikennepsykan essee ja sen lähdeartikkelit, neuropsykologiaa, psykometriikkaa ja matikkaa... Hautaudun taas noiden alle, enkä saa itseä niskastani kiinni. Nyt ongelma ei ole se englannin kieli, vaan se, ettei jaksa. Liikaa ponnisteluja. Lopputulokseni oli, että olen tällainen, koska olen Helsingissä niin yksinäinen. Jostain syystä en ole saanut täältä oikeastaan uusia kavereita. Ja jos olisi mahdollisuutta ja uskallusta mennä vaikka johonkin porukkaan hengailemaan, niin niidenkin pitää olla sitten sellaisia kännäysiltamia... Jostain syystä juominen ei kiinnosta ja pelkään, että jään siellä ulkopuoliseksi. En uskalla puhua ihmisille enkä mennä kenenkään porukkaan.

Noh, pitää yrittää jaksaa. Anteeksi tällainen kamala vuodatus.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Lukihäiriöstä, matematiikasta ja englannista

Olen aina ihmetellyt, miksi matematiikka on ihmisille niin vaikeaa. Sen vielä ymmärrän, että lukiossa se sitä voi ollakin, mutta että peruskoulun matikkaa eivät jotkut tajua. Olen todennut, että ajatusmaailmani kulkee jossain niin eri tasolla, että siksi en voi ymmärtää sitä. Tarkoitukseni ei ole loukata ihmisiä, ketkä eivät matikkaa osaa. Matikka tuntuu vain itselleni niin loogiselta ajattelukuviolta, että minä en tiedä, mitä olisin ilman sitä.

Peruskoulussa minun ei oikeastaan tarvinnut opiskella matikkaa. Se vain meni omalla painollaan, kun kuuntelin tunnilla ja tein kotitehtävät. Muistan aina sanoneeni, ettei matikan kokeisiin tarvinnut lukea. Aloin pitää matikasta, koska osasin sitä. Opettaja olisi halunnut tarjota minulle pullakahvit (kyllä, oikeasti) siitä hyvästä, että sain peruskoulun valtakunnallisesta matikan kokeesta luokan parhaimman.

Englannin kanssa olen tapellut taas koko elämäni. Kun kieltä aloitettiin lukemaan 3. luokalla, tipuin jo aika alussa kärryiltä. Englannin opiskelu ei kiinnostanut yhtään enkä tuntenut tarvitsevani sitä mihinkään. Ylä-asteen puoliväliin asti olin hokenut itselleni alitajuisesti, etten minä englantia koskaan tule tarvitsemaan, joten en pitänyt sen opiskelua tarpeellisena suhteutettuna siihen aikaan, jonka minä olisin joutunut käyttämään sen oppimiseen. Sitten löysin bändin nimeltä Blind Guardian, jota aloin fanittaa kovasti. Se taisi olla ensimmäinen englanninkielellä laulava bändi, jota kuuntelin oikeasti. Sanoitukset alkoivat kiinnostamaan ja aloin suomentamaan biisien sanoja itselleni. Siitä sain motivaatiota englannin opiskeluun ja tajusin, että tätähän on oikeasti tärkeää oppia. Siitä lähtien olen aina yrittänyt parhaani mukaan nähdä vaivaa englannin opiskeluun. Aina kärsivällisyys tosin ei ole riittänyt.

Peruskoulun jälkeen lukiossa törmäsin taas englanti-ongelmaani. Opettaja puhuikin yhtäkkiä tunnilla englantia koko ajan. En aluksi tajunnut lähes mitään. Ensimmäisestä englannin kokeesta taisin saada 4,5 ja siinä vaiheessa halusin heittää taas koko englannin seinille. Lukiossa en jaksanut sitten kauheasti panostaa, koska tunsin olevani tyystin eri tasolla kuin muut. Lisäksi äidinkieli alkoi tuntua taiteilulta, sillä en ymmärtänyt, mitä opettajan merkkaamat virheet esseissäni tarkoittivat. En uskonut sen kuitenkaan liittyvän lukihäiriöön.

Vasta 2. lukiovuoden lopulla erityisopettaja otti minuun yhteyttä ja sanoi, että voitaisiin tehdä joitain lukihäiriötestejä. Englannin ja äidinkielen opettajat olivat ilmeisesti raportoineet ongelmistani erityisopettajalle. Lukion alussa tehty lukiseulontatesti ei ollut paljastanut mitään. Lopputulos lisätesteistä oli lievä lukihäiriö. Käytännössä se tarkoittaa, että ongelmani ovat vieraissa kielissä ja erityisesti vieraiden kielten kuuntelussa. Ruotsissa en koskaan päässyt niin ”vaativalle” tasolle, että lukihäiriö olisi tuottanut ongelmia. Äidinkielessä tekstin hienorakenteisessa tuottamisessa alkoi vasta näkyä ongelmia. Kieliopit olivat säännöksiä, joten ne olivat melko selviä (koska ovat loogisia). Englannissa taas on enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä (minusta).

Yritin opiskella englantia jopa niinkin kovasti, että lukion 1. vuoden jälkeen menin ”kielimatkalle” Australiaan tätini (joka puhuu myös suomea) luokse. Noh, ei se mikään kielimatka ollut :D En uskaltanut kauheasti edes puhua englantia, vain jos oli pakko. Lukion aikoihin aloin myös katsomaan kiinalaisia televisiosarjoja ja ne oli tekstitetty englanniksi. Koska en kiinaakaan ymmärtänyt, piti yrittää ymmärtää englanninkielisiä tekstityksiä. Jäin sarjoihin niin pahasti koukkuun, että opin niidenkin kautta aika paljon englantia. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin sitten englannin lyhyenä (koska matikka minulla oli pitkä), jotta pääsisin helpommalla. Olin myös ennen kirjoituksia englannin tukiopetuksessa jollain opetusharjoittelijalla. Se ei ollut kovin kivaa, mutta ehkä se vähän auttoi.

Lukion jälkeen hain opiskelemaan psykaa. En päässyt, mutta pääsin Turkuun lukemaan matikkaa. Turussa sain kiinalaisen kämppiksen, jonka kanssa oli pakko puhua englantia. Kielimuuria oli jonkin verran, mutta suuri askel minulle oli uskaltaa puhua englantia. Ei se kaunista varmasti ollut, mutta ei ollut kämppiksenikään englanti :D Matikka alkoi yliopistossa tuntua vaikealta, koska se ei kiinnostanut tarpeeksi. Se ei ollutkaan enää kivaa, kun ei osannut. Olin siellä sitten vuoden ja luin samalla ahkerasti psykan pääsykokeeseen. Taktikoin myös psykan pääsykokeissa, sillä tilastotiedettä oli Helsingin/Turun/Tampereen ja Jyväskylän pääsykokeissa ja koin sen totta kai vahvuudekseni. Joensuussa olisi pitänyt kirjoittaa esseitä (jossa olen huono), joten en olisi ikinä päässyt sinne sisään.

Kun sitten pääsin lukemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon vuosi sitten, englanti räjähti taas todella päin naamaani. Tiesin, että psykologian opiskelussa lähes kaikki kirjat ovat englanniksi, mutten tiennyt, että niiden lukeminen voisi olla niin hankalaa. Sain luettua pari sivua ja sen jälkeen en vain pystynyt lukemaan kerralla enempää, koska tuntui, etten tajua mitään. Alussa jätin kirjat lukematta ja pääsin tuurilla ensimmäisistä tenteistä läpi. Sitten yritin oikeasti lukea, mutta lopputulos oli, etteivät tentit menneet siltikään läpi. Yritin keksiä apuvälineitä, jotta lukeminen olisi helpompaa, ostin mm. sanakirjakynän. Välillä halusin vain niin kovasti luovuttaa lukemisen yrittämisen. Mutta vaikka se hirvittävän itkun, hampaiden kiristyksen ja ahdistuksen tuotti, niin tuotti kuitenkin tulosta! Nyt on vuosi siitä, kun aloitin psykan opiskelun eli olen vuoden lueskellut englanninkielisiä psykologian oppikirjajärkäleitä enemmän tai vähemmän. Se näemmä tuotti tulosta, koska nyt se sujuu minulta suhteellisen hyvin. Kaksi tenttiäni ei ole mennyt läpi vielä viime vuodelta, mutta en ota niistä paineita.

Matikan opiskelu myös alkoi uudestaan kiinnostaa minua, sillä kun pidin tauon sen opiskelusta, tajusin etten pärjää ilman sitä (kyllä, pitäkää minua hulluna). Nyt otin matikan sitten sivuaineeksi, enkä vielä kadu. Totesin, että vahvuuksista kannattaa pitää kiinni, varsinkin, kun samalla tappelee heikkouksiensa kanssa. Lisäksi matikassakin, kuten kaikessa, kärsivällisyys on ollut olennaista. Ilman kärsivällisyyttä ja sitkeyttä en olisi päässyt tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Lukihäiriöiset ovat usein kärsivällisiä ja sitkeitä, koska ovat tottuneet kamppailemaan esimerkiksi muiden lukutahdissa. Lukihäiriöisillä on myös yleensä jotain erikoiskykyjä, ja kai se minun kohdallani on jonkinlainen matemaattinen ajattelu :D

Miten lukihäiriö vaikuttaa minuun vielä nykyisin? Kun kirjoitan nettisanakirjaan sanoja käännettäväksi (luen aina sanakirjan kanssa), saatan kirjoittaa useasti toistuneen sanan aina väärin ja minä en sitä huomaa. Eihän se lukihäiriö todellakaan parane koskaan, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Täytyy vain kohdata ongelmansa ja ratkaista ne eri tavalla kuin muut. Kaikkeen pystyy lukihäiriönkin kanssa, siihen näkee vain vähän enemmän vaivaa ja aikaa kuin muut. Minä en pelännyt englantia, vaan hain siitä huolimatta opiskelemaan psykologiaa. Nyt olen ratkaissut englannin lukemisen ongelmani! En olisi koskaan uskonut tätä. Seuraavaksi kohti uusia haasteita.

Elämäntarinoiden,
Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Minä, tuleva psykologi!

Tiedättekö mitä? Elämä on ihanaa! :3

Olen nyt kesän aikana reissannut aika lailla Suomen ympäri, etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Kävin ihmettelemässä Lapissa poroja ja hyttysiä (ja vähän muutakin<3), mökkimiitteilin Pohojammaalla klaanilaisten kanssa ja kävin Turuus. Nyt back in business in Helsinki!

Nyt on tosiaan ensimmäinen viikko yliopistoa taas takana kesän jälkeen. Täytyy myöntää, että loppuloma alkoi jo vähän tylsistyttää ja aloin lukemaan yhteen syksyn uusintatenttiin (en olisi ikinä uskonut tätä vuosi sitten). Psykan kurssini eivät alkaneet vielä tällä viikolla, mutta tein jo tuttavuutta Helsingin yliopiston matematiikan laitokseen. Aloin siis lukea matikkaa sivuaineena ja aloitin nyt kurssista, jonka kävin jo Turussa välivuotenani, mutta kun ei siitä tuntunut olevan enää mitään mielessä. Täällä opetus tuntuu olevan paljon parempaa kuin Turussa! Matikan opettaja on mahtava ja on kaiken maailman tukiväyliä, joista voi kysyä tehtäviin neuvoa. Uskoisin, että motivaationi matikan opiskelua kohtaan siis pysyy näin hyvällä opetuksella ja matikan laitoksella!

Odotan myös kovasti, että psyka alkaa ensi viikolla. Tosin minulla on vain kliinistä psykaa ja liikennepsykaa nyt ekassa perioidissa ja lisäksi luen vielä siihen neuropsyka 2:n uusintatentiin. Nyt lukiessani noita englanninkielisiä kirjoja kesäloman jälkeen olen tajunnut, että asenteeni on aivan eri kuin vuosi sitten. Silloin olin ihan romuna ja opiskelumotivaatio hukkui vieraskielisten kirjojen voittamattomuuden alle. Nyt, luen kuin ei olisi mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Nyt pitää vain kiittää omaa kestävyyttään, etten viime lukuvuotena luovuttanut, vaikka päädyin lopulta masennuksen kouriin asian tiimoilta.

Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että olen niin oikealla alalla kuin vain voin ja teen kaikkeni edelleen, että saan tehdä ammatikseni unelmatyötäni. Psykologia on mielenkiintoista ja rakastan sitä. Odotan sitä, että valmistun ja pääsen kuuntelemaan ja auttamaan ihmisiä työkseni. En voi kuvitella mitään hienompaa. Lisäksi parannan omalla panoksellani psykologipulaa. Tosin aloin miettiä, että alankohan minä tulevaisuudessa haukata liian isoa palaa, kun haluaisin myös parantaa yhteiskunnan psykologitilannetta. Mediassa on nyt ollut erittäin aktiivisena aihe, että koulupsykologin paikat eivät kouluissa täyty ja kun psykologeja pitäisi palkata enemmän. Mutta, enhän minä voi vaikuttaa tällaiseen asiaan. Voin vain tehdä oman työni tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin, mutta pelkään, että asiakas kommentoi vastaanotolleni tulleessaan kamalaa jonoa ja vaivaa, minkä joutui näkemään tänne asti päästäkseen. Sillä itsekin olen psykologijonossa tällä hetkellä, ollut jo keväästä asti, eikä mitään ole kuulunut. Se harmittaa, koska haluaisin tulevaisuudessa tehdä tälle yhteiskunnan epäkohdalle jotain. Politiikalla voisi vaikuttaa, mutta minä en usko siihenkään. Tietysti tämä on pitkän tähtäimen asia, mutta jotenkin yhteiskuntaa pitäisi alkaa potkia, että psykologipalveluiden merkitys tajuttaisiin tulevaisuudelle, ihmisille ja ennen kaikkea hyvinvoinnille.

Hyvää syksyä ja alkanutta lukuvuotta! :3

-Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Vapaus :3

Vihdoinkin se alkoi! Nimittäin loma! Eilen oli viimeinen tentti ja heti sen jälkeen tulin yöbussilla Joensuuhun. Nyt istun autossa matkalla Lappiin (<3). Aloin nähdä Helsingistä jo aika punaista ja nyt on ihanaa päästä jonnekin, jossa on vähemmän ihmisiä ja elämä on vähemmän hektistä :3 Siispä mökkeilemään korpeen, ihanaa.

Töideni kanssa kävi vähän köpelösti. Lopetin surkean palkan ja motivaation puuttumisen takia. Kerkisin työskennellä 12 päivää ja se riitti. Olen mieluummin lomalla ja kotona Pohjois-Karjalassa kesän kuin töissä Helsingissä sisällä kaikki päivät. Ja lomaa minä oikeasti tarvitsenkin tämän rankan opiskeluvuoden jälkeen. Vaikka Helsinkiin sopeutuminen on ollut rankkaa, tämä ensimmäinen opiskeluvuosi psykologian parissa on ollut antoisa. Varmistuin myös siitä, että tämä on se ala, jota minä haluan tehdä työkseni.

Nautin nyt kesästä matkustellen ja löhöilemällä kotona enkä koske yhteenkään tenttikirjaan ennen elokuuta!

Hihii. <3<3<3

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Hei maailma! Hei Helsinki!

Ihminen on jännä. Todella jännä. Ja kaikki on näemmä mahdollista. Mistäköhän sitä aloittaisi? :D

Minä olen suunnattoman ihmeissäni siitä, että psykan kirjojen luku onnistuu nyt ihan hyvin ja jaksan lukea niitä, vaikka välillä puuduttaakin. Ja se näkyy nyt jo tenttinumeroissani. SIIS KLIINISESTÄ PSYKASTA NELONEN (asteikolla 1-5)!!!! Olen aika mahtava, täytyy myöntää. En olisi ihan viime syksynä uskonut, että keväällä vedän jotai nelosia. Ja nyt valtaosa tenteistä on takana ja olen teoriassa jo kesälomalla. Tosin yksi uusinta on vielä kesäkuussa, johon tällä hetkellä luen.

Ja sitten tapahtui suuria ihmeitä. Nimittäin tämän hyvin menneen tentin jälkeen kirjoitin ylikehuskelevan työhakemuksen hienossa mielentilassani ja sieltähän kutsuttiin haastatteluun. Noh, minä taisin nyt päästä sinne töihin! Puhelinmyyntiä tosin, mutta se työpaikka vaikutti harvinaisen kivalta puhelinmyynniksi. Aion ottaa tämän vain haasteena. Ja, tämä on oikeastaan minun ensimmäinen oikea työpaikkani ikinä. Joten motivaatiota on, koska rahatilannekaan ei näytä kovin kivalta. Ensi viikon alusta olen menossa sinne ja olen siellä todennäköisesti koko kesän. Joten vietänpä sitten kesäni Helsingissä. Tämän vuoden alussa se olisi tuntunut vielä aika kamalalta ajatukselta, mutta nyt ei. Helsinki alkaa näyttää taas parempaa puoltaan näin kevään ja kesän tullessa. Kämppäänikin olen oppinut arvostamaan enemmän enkä missään nimessä halua luopua tästä ennen kuin on pakko. Tämä on niin hyvällä paikalla ja kulkuyhteydet kaikkialle ovat hyvät. Ja kuitenkin vain kuusi kilometriä keskustaan. Minä pidän tästä, vaikka kallis onkin :3

Kungfu tuntuu välillä aika raskaalta, mutta nyt siellä tuntuu taas ehkä jopa jotain osaavan. Suuri helpotus tosin oli, että minulla ei ole vielä seuraavaa vyökoetta tänä keväänä. Siitä nimittäin minä osaan stressata.

Nyt olisi sellainen kuukausi töitä ja tenttiin lukemista ja sen jälkeen vähän reissailemaan. Ah, minä niin odotan, että tuo tentti on ohi ja pääsen kesälomalle (vaikka onkin töitä). Mutta eipähän tarvitse koko ajan olla nenä kiinni tenttikirjassa.

Kaunis pannukakku on kaunis :3
P.S. Pannukakku, johon laittaa suklaapaloja päälle ja antaa niiden sulaa siihen, on ihanaa <3 Nam.

-Vizuzuzuzuuu :D

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Tyhmää, ettei otsikkoon saa hymiöitä/sydämiä...

Hiiihiiiheee. Hihaheee. <3<3<3

...Minun pitäisi varmaankin yrittää lukea, mutta kun <3

Nyt, neuropsyka ja tutkimuksen perusteet, haastan teidät!

Wuaaawuueee.

-Vizuzuzuzu

P.S. Ehkä minulla menee paremmin, jos ette huomanneet :D

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Aivan liian suuri suo

Eilen tapahtui jotain, mikä valaisi sen, miten paha tilanteeni oikeasti on. Minä vain vilkaisin luentomonistettani ja sen jälkeen kierin melkein lattialla aivan järkyttävissä tuskissa. Tentti tiistaina, johon on kaksi kirjaa. Toinen on suomenkielinen ja sen olen saanut luettua kertaalleen läpi, mutta en silti voi sanoa, että olisin opiskellut sitä. Siihen englanninkieliseen en ole edes järin koskenut. Ja tässä masennuksessa minun päässäni ei pysy mikään tieto, jos sitä ei sinne yritä oikeasti vasaralla takoa D: Joten ei helvetti. Minä taidan olla aivan liian suuressa suossa.

Päätin nyt lempata yhden kurssin pois, vaikka sekin tuntuu vaikealta. Vaikka en kaikkia kursseja saa ekalla läpi, haluaisin istua silti kaikkien kurssien luennoilla. Mutta nyt ajatelin luistaa siitäkin, koska eihän tässä ole yhtään mitään järkeä. Silti minulla on vielä 5 tenttiä tänä keväänä. Blöäblöäblöä...

Minulla taitaa olla aika paljon välttämisorientaatiota oppimiseen. Haluan välttää nuo kaikki mielipahat ja toivottomuuden tunteet, että en minä kuitenkaan sitä tenttiä saa läpi tai en koskaan valmistu. Lisäksi olen tajunnut, että olen aika neuroottinen. Se ei auta yhtään asiaa. Minä en vain ole yhtään itsevarma oma itseni D: Helsinki tappoi minut tai jotain kuin muutuin tällaiseksi paskaksi D:

Ja siitä Kanarian Saarten reissusta sen verran, että minä pahoitin sielläkin mieleni moneen otteeseen. Raivosin mielessäni siitä, kun kaikki oli niin kallista ja kun rahaa tuhlautuu niin paljon (vaikka ne olivatkin äitini rahoja). Ei, se ei ollut minun juttuni ainakaan tässä mielentilassa.

Minä en oikeasti tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Uskallanko minä noita luentomonisteitakaan alkaa lukemaan, kun saan niistä jonkun kohtauksen?

Ei minusta voi koskaan tulla psykologia. Olen toivoton.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Minun pitäisi olla tyytyväinen ja niin olinkin vähän aikaa. Sain kognitiivisen psykan uusinnasta KOLMOSEN! Paras pääaineeni arvosana miun koko yliopistouran aikana. Se ei nyt silti kauheasti lohduta. Aika kovan työn joutui tuon tentin 2,5 opintopisteeseen tekemään. Ja nyt on vielä edessä se neuropsykan uusinta ja toki lisäksi kaikki normaalit kevään tentit, joita on viisi (tenttejä yhteensä kuusi!). Kesällä täytyy tehdä jotain superkivaa, jos saan nuo kaikki tentit läpi siihen mennessä.

Nyt avasin persoonallisuuspsykologian kirjat, joista toinen on suomeksi (AAH!). Se toinen englanninkielinen onkin sitten sellaista hirveää leipätekstiä, missä ei ole edes kuvia. Eikä sitä tenttiä voi päästä läpi vain sen suomenkielisen lukemalla :I

Lisäksi mielenterveyteni liikkuu koko ajan huonompaan suuntaan. Opintopsykologit on käyty läpi ja todettu, että YTHS:n (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö) psykologeillekin on sellainen jono, että töitä ainakin tulevaisuudessa riittäisi, jos sinne asti pääsisi. Tuntuu vain, ettei kiinnosta enää mikään samalla tavalla kuin ennen enkä osaa mitään. Kärsin jotain suurta alemmuuskompleksia muihin nähden. Tyhmäähän se on, mutta minkäs teet. Tiedän, että minulla on masennukselle altistavia geenejä, joten ehkä syytän niitä, enkä itseäni.

Mutta kai tästä voi saada jotain hyvääkin irti? Ainakin tiedän tulevaisuudessa (jos psykologiksi asti pääsen), miltä masentuneesta ihmisestä tuntuu ja etten sano niin kuin YTHS:n terveydenhoitaja: "Koita kestää sinne asti, että saat ajan". Minä en näe mitään ongelmaa siinä, ettei joskus masennuksesta kärsinyt ihminen voisi toimia psykologina, koska olen normaalisti hyvin vahva ihminen ja tämä on (toivottavasti) vain väliaikaista.

Eniten minua pelottaa, että miten pitkään tämä Helsinkiin sopeutuminen kestää ja missä vaiheessa minulla oikeasti leviää pää.

Noh, viikon päästä Kanarialle viikoksi. Ehkä se auttaa jollain tasolla, jos vain maltan olla stressaamasta niistä tulevista tenteistä.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Hypersuper fiilis!

MINÄ OLEN PYSYNYT VIIKON LÄHES LUKUSUUNNITELMASSANI! Ennätys! Ja olen muuten lukenut melkein joka päivä loman jälkeen ainakin jotain. Ehkä juuri siksi minulla on tällainen fiilis (jota ei ole muuten ollut pitkään aikaan) hyppiä lattiasta kattoon ja punnertaa :D Älkää kysykö. Lisäksi tekisi mieli lähteä ulos hyppimään, mutta ei taida olla pokkaa ja uskallusta tehdä sellaista tähän aikaan Helsingissä. Mutta ei se haittaa! Aina voi hyppiä sisällä :3

Lisäksi laskin eilen jotain vanhaa matikan ylppärikoetta, koska tuli taas pakottava tarve laskea matikkaa. Minä olen alkanut suuresti ikävöimään vanhaa pääainettani ja nyt suunnittelen psykani sivuaineeksi ehkä jopa aineopintoja matikasta (jos jaksan, ainakin perusopinnot). Joku saattaisi pitää minua hulluna, mutta täytyy se myöntää, että ei minua ole tarkoitettu näemmä päästämään matikasta irti, eikä tarvitsekaan :3 Matikkaa ei myöskää tarvitse kauheasti lukea, niin kuin psykaa. Ja minä en pidä lukemisesta. En anna sen kuitenkaan estää haaveeni toteutumista, joten LUEN, luen ja luen. Luen, vaikka se on englantia. Oikeastaan minä olen aika pirun ylpeä itsestäni. Syksyllä minulla oli niin suunnattomia vaikeuksia noiden kirjojen lukemisien kanssa. Nyt lukemisessa ei ole enää niin suurta ongelmaa, mutta en tiedä silti vieläkään, opinko asioita oikeasti. Noh, ensi ja sitä seuraavan viikon tenteissähän ne nähdään! :3

Minulla ei ole vieläkään kauheasti kavereita Helsingissä, mutta en anna sen haitata. Nyt jos opiskelu alkaisi sujumaan siedettävästi, niin tuskin sekään enää kauheasti haittaisi. Tai sitten kun on paremmalla tuulella, niin kaveerauskin on ehkä helpompaa.

Lisäksi minulla on paljon hienoja odotettavia asioita. Kahden viikon päästä lähden pidennetyksi viikonlopuksi käymään kotona, koska pitää mennä katsomaan veljen Wanhoja :3 Sitten maaliskuun alussa viikoksi Kanarialle. Kyllä siitä varmaan ihan kivaa tulee, vaikka en ihan omasta tahdostani sinne olisi varmaankaan lähtenyt. Sitten odotan vielä postissa tulevia kuulokkeita ja hyllyä :3 Iso huoneeni tuntuu vieläkin kamalan tyhjältä, joten tänne piti vielä saada jotain. Ja Lordin uusi levykin on vielä tulossa, WAAAAAAA!

Hullu Visu lähtee takaisin hyppimään :333

P.S. Matikka<333

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS