Kiinnostuin alkukesästä 2014
masennuslääkkeiden todellisista vaikutuksista Aku Kopakkalan saaman
mediahuomion myötä. Silloin Kopakkala erotettiin työpaikastaan, koska hän oli
kritisoinut masennuslääkkeitä Ylen MOT-ohjelmassa. Viime kesänä luin kirjat
"Masennus - suuri serotoniinihuijaus" sekä "Tappavat lääkkeet ja
järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut
terveydenhoidon". Keräsin tähän blogipostaukseen tärkeimpiä oppimiani
asioita näistä kirjoista sekä Kirshin marraskuiselta luennolta.
Ensin muutamia yleisiä pointteja:
- 90 % kliinisistä potilaista ei hyödy
masennuslääkkeistä.
- Masennuslääkkeet lisäävät masennuksen
uusimisriskiä.
- Masennus- ja ADHD-lääkkeet ovat
huumausaineiden kaltaisia ja sen takia niitä pitäisi määrätä mahdollisimmin
vähän!
- ADHD-lääkkeet ja
masennuslääkkeet voivat aiheuttaa kaksisuuntaisen
mielialahäiriön kymmenelle prosentille lapsista.
- Psykiatria on muuttanut akuutit
häiriöt kroonisiksi ja medikalisoinut normaaliuden.
- Psyykenlääkkeiden massiivinen käyttö on
vaarallista.
- Masennuslääkkeiden käyttöä perustellaan
usein ”aivojen kemiallisella epätasapainolla”, mikä ei pidä paikkaansa:
”Psyykenlääkkeet eivät korjaa
kemiallista epätasapainoa, vaan aiheuttavat sen, minkä vuoksi lääkehoitoa on
niin vaikea lopettaa. Jos näitä lääkkeitä käyttää pidempään kuin muutaman
viikon, ne synnyttävät taudin, joka niiden oli tarkoitus parantaa. Käyttämämme
lääkkeet ovat tehneet skitsofreniasta, ADHD:sta ja masennuksesta
kroonisia häiriöitä, vaikka ne olivatkin ennen usein itsestään parantuvia
sairauksia.”
-Peter C. Gøtzche
- Ihmiset voivat paremmin maissa, joissa
psyykenlääkkeitä käytetään vähän.
- Kun psyykenlääkkeitä yritetään
lopettaa, saadaan usein paljon haitallisia oireita. Psykiatrit tulkitsevat nämä
oireet niin, että potilaat tarvitsevat lääkettä ja heidän täytyy jatkaa
lääkkeen syömistä, koska ovat edelleen sairaita. Todellisuudessa
potilaat ovat tulleet lääkkeestä riippuvaiseksi ja oireet ovat vieroitusoireita.
- Potilaat, jotka tarvitsevat
psyykenlääkkeitä, tarvitsevat niitä vain lyhyen aikaa tai ajoittain.
- Kaikki psyykenlääkkeet voivat
aiheuttaa aivovaurioita ja pysyviä persoonallisuusmuutoksia
(esim. tunne-elämän latistuminen).
- Psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa liikenneonnettomuuksia, väkivaltaisuuksia ja
jopa murhia.
- SSRI:t (masennuslääkkeinä
käytettävät serotoniinin takaisinoton estäjät) voivat aiheuttavat seksuaalisia
häiriöitä.
- Ihmisten kannustaminen liikkumaan olisi
parempi vaihtoehto masennuksen hoitoon kuin SSRI-lääkkeiden käyttö.
- SSRI-lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta.
- SSRI-lääkkeet lisäävät
todennäköisesti itsemurhariskiä.
- Psykoosilääkkeitä pitäisi käyttää vain
painavasta syystä matalalla annoksella lyhytaikaisesti, koska ne ovat
vaarallisia ja aiheuttavat vakavia aivovaurioita.
- Lääkärit eivät osaa määrätä
psyykelääkkeitä vastuullisesti.
- Jollekin potilaille voi olla hyötyä
psyykenlääkkeistä, mutta lääketeollisuuden levittämä sanoma, että
psyykenlääkkeitä voi käyttää melkein mihin tahansa ongelmaan ja terveisiin
ihmisiin, on vastuutonta.
- Psyykenlääkkeiden saatavuudesta on
enemmän haittaa kuin hyötyä.
Masennuslääketutkimuksia manipuloidaan,
pimitetään ja lääkkeiden haittavaikutuksia vähätellään (esim. koehenkilöitä
valikoidaan). Myöskin mahdolliset itsemurhat ja itsemurhayritykset salataan
kliinisissä kokeissa. Lääkkeitä tutkitaan usein sokkokokeilla, joissa toiselle
ryhmälle annetaan vaikuttavaa lääkettä ja toiselle ryhmälle placeboa
(vaikuttamatonta lääkeainetta). Oletuksena on, että ryhmät eivät tiedä, kumpaan
ryhmään kuuluvat. Kuitenkin sivuvaikutuksista voi päätellä, kumpaan ryhmään
kuuluu: masennuslääkkeiden sokkokokeet eivät siis useinkaan ole sokkoja.
Lääkärit eivät myöskään ole sokkoja tutkimuksissa. Masennuslääketutkimuksissa
on myös suuri julkaisuharha: positiiviset tulokset julkaistaan useammin kuin
negatiiviset tai nollatulokset. Masennuslääkkeen ja placebon ero on todettu
tutkimuksissa pieneksi, jolloin masennuslääkkeiden vaikuttavalla ainesosalla ei
ole vaikutusta.
Lääketeollisuus pyörittää lääkäreitä rahan
avulla oman mielensä mukaan. Näin lääketeollisuus saa lääkärit määräämään omia
lääkkeitään. Valtaosa lääketutkimuksista on lääkeyhtiöiden rahoittamia, mikä
aiheuttaa sen, etteivät tutkimukset ole riippumattomia. Lääkeyhtiöt usein
vääristelevät tutkimustensa tuloksia, jos ne eivät ole heille itselleen
hyödyllisiä. Tulosten, tilastoanalyysien, koehenkilöiden, koeasetelmien ja
kirjoittajien vääristely sekä haittavaikutusten vähättely tai koko tutkimuksen
pimittäminen ovat yleistä toimintatapoja lääketeollisuuden rahoittamissa
tutkimuksissa. Usein maineikkaita tutkijoita väitetään tutkimusartikkelien
kirjoittajaksi, vaikka todellisuudessa ne ovat lääkeyhtiöiden palkkalistoilla
olevia haamukirjoittajia. Myöskään lääkevalvontavirastojen toiminta ei ole
riippumatonta. Lääkevalvontavirastojen on tarkoitus hyväksyä lääkkeitä
markkinoille, mutta näissä virastoissakin on lääkeyhtiöiden maksettuja miehiä
asiantuntijoina. Tällöin markkinoille päästettyihin lääkkeisiinkään ei voi luottaa,
koska nekin on voitu maksaa markkinoille tai valvontavirastoille on näytetty
vääristeltyjä tutkimuksia. Yliopistojen riippumattomat tutkijat eivät
myöskään välttämättä ole riippumattomia, vaikka heitä velvoittaa yliopiston
eettiset säännökset tutkimusten suhteen. Hekin voivat saada suuria
rahapalkkioita lääkefirmoilta näyttämällä yhtiön lääkettä myönteisessä valossa.
Tämän kaiken tiedon perusteella olen hyvin skeptinen masennuslääkkeiden suhteen. En kuitenkaan kokonaan tyrmää masennuslääkkeitä, sillä joillekin niistä voi olla apua (esimerkiksi vakavasti masentuneille). Terveydenhuollon ei kuitenkaan pitäisi toimia niin, että lääkkeet ovat ensisijainen masennuksen hoitokeino. Resurssien puute usein myös estää psykososiaalisten hoitojen saamista lääkehoidon vaihtoehdoksi tai ennen lääkehoitoa.
Lähteet:
Irving Kirshin luento
Psykologiliiton järjestämässä seminaarissa ”Mitä tehdä masennukselle ja sen
hoidolle?” 4.11.2015
Masennus - suuri serotoniinihuijaus (Aku
Kopakkala, 2015)
Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt
rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon (Peter
C. Gøtzsche, 2014)
0 comments:
Post a Comment