Aloin kirjoittamaan Klaanoniin Visokilla vasta tämän vuoden
alusta. Ja koska haastavat voimat hahmollani, aloin myös perehtymään näihin
voimiin. Luin telepatiaa käsittelevää kirjallisuutta ja voi hyvänen aika minä
hurahdin siihen. Sitten se jäi vähän taka-alalle, koska pääsykokeet. Nyt kesän
lopulla aloin lukemaan parapsykologiasta (kaikki yliaistillinen havaitseminen
ja psykokinesia) enemmän ja nyt jumin totaalisesti Klaanonin hahmoni kanssa.
Kaikki huipentui viimeöiseen ahdistukseeni (se oli jopa ihan
fyysistä). Minä halusin niin kovasti kirjoittaa jotain hahmollani, mutta en
vain pystynyt. Minä yritän tässä nyt koko ajan haukata liian isoa palaa
kerralla. Minulla on liikaa vapautta hahmoni kanssa. Niin paljon kaikkea, mitä
sillä voisi tehdä.
Päätin viime yönä, että yrittäisin vain kirjoittaa, koska
muuten tämä ei mene ohi koskaan. Sitten en enää pystynytkään, koska fyysinen
ahdistus. En todellakaan ollut kokenut ennen mitään sellaista. Onko tämä nyt
sitä taiteilija-ahdistusta (vaikken itseäni taiteilijaksi mielläkään)? Ja ei,
se ei ollut niin vakavaa, miltä kuulostaa. Enkä minä ota tätä mielestäni liian
vakavasti. Minä vain…
...en osaa kirjoittaa. Te muistatte nämä ihmeelliset
”eeppisyyskohtaukseni”, jota sain näistä teidän hienoista viesteistänne nyt
kesällä. Minä en ole mielestäni osannut koskaan kirjoittaakaan yhtään mitään.
Miksi minä sitten kirjoitan tätä? Voi luoja, alan kuulostaa Tawalta…
Tämä on hieno projekti. Klaanon on älyttömän hieno projekti.
Samalla kuin luin sitä, minäkin halusin alkaa kirjoittamaan ja totta kai, koska
oma hahmo. Ja koska I’m back, minun piti alkaa luonnollisesti kirjoittamaan
omalla hahmollani. Ja niin halusinkin. Ei sen ensimmäisen viestin
kirjoittaminen mitään helppoa ollut, mutta se onnistui loppujen lopuksi melko
hyvin.
Mutta kun Klaanon paranee koko ajan. Se on ihan uskomatonta.
Ja totta kai, koska kirjoittajat kirjoittavat ja siksi paranevat koko ajan.
Minä ajattelen, että minulta odotetaan jotain suurta, vaikkei edes. Ja jos minä
vain saisin kirjoitettua, kehitystäkin varmasti tapahtuisi…
Kirotut aivot, miksi olette tällaiset? Miksi minun mieleni
ei voi olla vain itsevarma?
Minulla on ehkä joku trauma lukion äidinkielen tunneilta.
Aina kun minä mielestäni keksin jotain hienoa, se meni totaalisen pieleen.
Siitä kehittyi minulle mielikuva, että en osaa äikkää, en osaa kirjoittaa
mitään aineita tai ylipäätänsä en osaa kirjoittaa. Ja lopulta minulta
löydettiin lievä lukihäiriö ja vaikka sen syyksi olisi kiva pistää asioita,
fakta on, että se teettää vain minulle enemmän töitä, jos haluaa pyrkiä samaan
kuin muut.
Vaikka te kuinka hokisitte, että olen hyvä kirjoittaja, se
ei auta. Mikä suomalainen piirre tämäkin on, kehuja ei voi ottaa vastaan, jos
itse ei ole samaa mieltä?
Minä en myöskään ole yhtään luova ihminen ja Klaanonissa
juuri luovuuttaan voisi toteuttaa melkein täysin rajattomasti. Mutta ei, minun
täytyy hakea aina (liikaa) mallia jostain muualta. Minulla ei ole ideoita. Jos
joku muu antaisi edes jonkinlaisen ideantyngän, kirjoittaminen olisi paljon
helpompaa, mutta toisaalta en edes halua. Haluaisin itsekin keksiä jotain. En
ole luovuttajatyyppiä, haluan päästä tämän yli mutta kun HYYYYYYÄÄÄÄRRRRGGGHHH!
Minä myös odotan, että tämä alkava psykologi-koulutus voisi
antaa minulle jotain antia itseni ja Klaanonin suhteen. Ja varmasti antaakin,
ei pidä vain odottaa liikoja. Mutta minä haluaisin päästä tämän jumin yli jo
ennen syyskuuta.
Ja minä luulin, että tämä vuodatus voisi auttaa, mutta ei
kyllä tunnu nyt siltä…
Kirjoittamisangsti
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Kyllä se siitä, ota tästä helpotusta: http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2012/08/1599986/taidetta-hamahakkeja-seuraamalla
Ei tämä tästä vieläkään. Ja tiedän tuosta, pitäisi käydä tuo verkko katsomassa, se on hiano :3
Post a Comment