Visokki's Blog

Huh huh, että tämä syksy on mennyt vauhdilla. Johtuisikohan siitä, että kaiken sen ajan, jota en ole pyörinyt Manun kainalossa, olen opiskellut mahdollisimman intensiivisesti >:D Puheviestinnän kurssin tiimoilta pysähdyin vähän katsomaan yliopistouraani taaksepäin ja tajusin, miten paljon olen kehittynyt opiskelijana ja tulevana ammattilaisena näiden parin yliopistovuoteni aikana.

Kirjoitin 2011 lukiosta ja menin Turkuun välivuodekseni lukemaan matematiikkaa yliopistoon. Kävin myös tilastotieteen perusopinnot ja pönkitin niillä pääsykoeosaamistani. Nyt tarkasteltuna Turkuvuoteni tuntuu vain ohikiitävältä, mutta merkitykselliseltä hetkeltä. Turussa kuitenkin itsenäistyin ja sain keskittyä täysillä lukemaan pääsykokeeseen.

Kun pääsin opiskelemaan psykaa 2012, hautauduin opiskeluvaikeuksieni alle ensimmäisenä vuonna. Tentit eivät menneet läpi ja englanninkielisten kirjojen lukeminen ahdisti. Päätin kuitenkin rämpiä tästä lopulta masennukseksi muuttuneesta suosta ylös keväällä 2013. Jälkeenpäin ajateltuna nämä alun opiskeluvaikeudet kasvattivat minua suuresti - nyt olen jatkossa paljon vahvempi tällaisten kokemusten varalta. Vaikeuksien kautta voittoon, siis!

Toinen opiskeluvuoteni oli täynnä opiskeluintoa. Opiskelin itseni kiinni tavoiteaikatauluun, josta olin viivästynyt ensimmäisenä vuonna. Olin onnellinen siitä, että olin selättänyt englanninkieliset kirjat ja löin englantia kunnolla turpaan käydessäni pakollisen englannin kurssin. Päätin myös tietoisesti opiskella ahkerasti toisena vuonna, jotta saisin kaukosuhteen ikävän pois mielestäni. Loppujen lopuksi sekin vuosi meni ohi aika humauksessa.

Kolmas vuosi, kandivuosi lähti käyntiin. Tajuan, että lakin saamisestani on jo kolme vuotta. Kävin Australiassa viisi vuotta sitten. Koneeni on pysynyt kasassa viisi vuotta. Ajan juokseminen on hurjaa! Olen jo pitkään odottanut pääseväni kirjoittamaan kandia, mutta syksyn kurssipaljouden takia aloitan tekemään sitä vasta ensi keväänä. Nyt on kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia opintoja (ammattikäytäntö!), ettei se haittaa. Tämän hetkinen unelmani on valmistua kandiksi ensi kevään loppuun mennessä. Olisihan se hurjan siistiä! Sen jälkeen pääsisi sitten jo vuoden päästä opiskelemaan maisterivaihetta! Wau. Mutta se liika innostus tulevasta.

Pointtini oli, että olen kehittynyt hurjasti. Puheviestinnän kurssilla meidän piti pitää yksin esitelmä, joka kuvattiin. Tallenteen sai itselle ja sitä piti katsoa useasti. Huomasin, miten ammattilaiselta näytinkään selittäessäni innostuneena itsetunnosta. Se oli kaunis tunne. Vaikka itsensä katselu kameran kautta tuntuu ajatuksena kamalalta, se kuitenkin näytti opetustarkoituksensa minulle. Kameran edessä oleminen tuntui paljon pahemmalta miltä se loppujen lopuksi näytti kameran toiselta puolelta. Näytin nimittäin ammattilaiselta!

Opiskelu sujuu lukihäiriöstäni huolimatta, elämässäni on ihania ihmisiä ja opiskeluaikani kohti ammattia vähenee koko ajan. I'm happy! :3

Hmm. Blogini kaipaa selvästi enemmän kuvia jatkossa...

-Vizu

Nyt on kesälomat lomailtu ja tenttikirjojen eteen on palailtu jo hetken aikaa sitten. Syksyn ensimmäisen tenttinikin, ammattikäytännön, kerkisin jo eilen käydä tekemässä. Siihen oli mukava lukea, koska se oli ensimmäinen kurssi, jossa alettiin opiskella konkreettisemmin psykologin käytännön työtä eli asiakashaastatteluita. Kurssiin kuuluu vielä käytännön harjoituksia, jotka tulevat loppusyksystä, jännää!

Kuten huomasitte, olen aika innoissani tästä syksystä ja koko lukuvuodesta. Kandivuoteni. KANDI! Ah, tuo on jotenkin ihana sana. Tarkoitukseni olisi keväällä kirjoittaa kandini ja saada kandin tutkinto kesään mennessä. Ja sen jälkeen maisteriopinnot, iihiiiihiiiiii! On minulla kuitenkin muitakin hyppimisen aiheita ollut kuin kandivuoden alku, koska sain ihanan kissaeläimeni Manulin vihdoinkin pääkaupunkiseudulle <3 Nyt voin lopettaa yölliset ikävöimisitkuni :3 Elämä on vain niin ihanaa!

Haalarimerkkejä yliopiston avajaisista

Olen näemmä loistanut täältä taas poissaolollani. Alkusyksy meni hienosti ja jaksoin opiskella hulluna. Nyt syysloman jälkeen minulle on kuitenkin tapahtunut jotain. Mikään ei enää kiinnosta ja yliopiston tehtäviä olisi vaikka kuinka, mutta niiden vilkaiseminenkin alkaa ahdistaa. Tässäkö sitä taas ollaan? Keväällä ja kesällä ei ollut enää mitään ongelmaa ja tunsin parantuneeni. Nyt pelottaa, että masennukseni uusii. Voi olla, että tämä liittyy myös tähän vuodenaikaan tai siihen, että vuosi sitten aloin romahtaa näihin aikoihin.

Olen minäkin aika säälittävä. Tuleva masentunut psykologi. Kun masennus kerran puhkeaa, niin toki se uusiutuu silloin myös helpommin. Ja vielä, kun on suuri geneettinen alttius koko roskalle... Kaikkein pahinta on, että vihaan sitä, kun masentelen. Ja sitten inhoan itseäni entistä enemmän, koska masentelen. Mutten minä voi sille mitään. Minä haluaisin oikeasti tietää, mikä minua vaivaa. Koomista, psykologina en sitäkään osaa päätellä.

Ongelma on nyt, ettei mikään kiinnosta. Yritin nyt syksyllä päästä johonkin bändiin soittamaan. Kävin yhden bändin treeneissä ja ne lupasivat minut jo basistiksi. Seuraavana päivänä tuli soitto, että olivat löytäneet paremman basistin. Noh, jostain syystä sen jälkeen meni vähän maku. Soittotaitokin on niin ruosteessa, että se pitäisi päivittää. Enkä siksi jaksa soittaa, koska en osaa. Jätin myös eilen menemättä kaverin synttäreille, koska en jaksanut. Toisaalta olisi kiinnostanut mennä, mutta se kännäys ja väenpaljous pienessä kämpässä ei oikein innostanut. Ja minä en todellakaan jaksa lähteä minnekään. Välillä kaupassa käyminenkin on vaikeaa. Käyn luennoilla, syön yliopistolla ja sen jälkeen menen kämpille kökkimään. En käy ulkona lenkillä, en missään. En jaksa. Ei kiinnosta, joten täytyykö? No ei. Miksi tehdä jotain, jos siitä ei saa mielihyvää? Olenpa minä kamala ihminen. Mikä hitto minulla on...

Nyt pääsin sentään (vihdoin) YTHS:n psykologijonosta läpi. Olen käynyt kerran nyt siellä. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kertaani peruttiin (???) ja nyt pitäisi selvittää, että mitä siellä on meneillään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee...

Liikennepsykan essee ja sen lähdeartikkelit, neuropsykologiaa, psykometriikkaa ja matikkaa... Hautaudun taas noiden alle, enkä saa itseä niskastani kiinni. Nyt ongelma ei ole se englannin kieli, vaan se, ettei jaksa. Liikaa ponnisteluja. Lopputulokseni oli, että olen tällainen, koska olen Helsingissä niin yksinäinen. Jostain syystä en ole saanut täältä oikeastaan uusia kavereita. Ja jos olisi mahdollisuutta ja uskallusta mennä vaikka johonkin porukkaan hengailemaan, niin niidenkin pitää olla sitten sellaisia kännäysiltamia... Jostain syystä juominen ei kiinnosta ja pelkään, että jään siellä ulkopuoliseksi. En uskalla puhua ihmisille enkä mennä kenenkään porukkaan.

Noh, pitää yrittää jaksaa. Anteeksi tällainen kamala vuodatus.

Tiedättekö mitä? Elämä on ihanaa! :3

Olen nyt kesän aikana reissannut aika lailla Suomen ympäri, etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Kävin ihmettelemässä Lapissa poroja ja hyttysiä (ja vähän muutakin<3), mökkimiitteilin Pohojammaalla klaanilaisten kanssa ja kävin Turuus. Nyt back in business in Helsinki!

Nyt on tosiaan ensimmäinen viikko yliopistoa taas takana kesän jälkeen. Täytyy myöntää, että loppuloma alkoi jo vähän tylsistyttää ja aloin lukemaan yhteen syksyn uusintatenttiin (en olisi ikinä uskonut tätä vuosi sitten). Psykan kurssini eivät alkaneet vielä tällä viikolla, mutta tein jo tuttavuutta Helsingin yliopiston matematiikan laitokseen. Aloin siis lukea matikkaa sivuaineena ja aloitin nyt kurssista, jonka kävin jo Turussa välivuotenani, mutta kun ei siitä tuntunut olevan enää mitään mielessä. Täällä opetus tuntuu olevan paljon parempaa kuin Turussa! Matikan opettaja on mahtava ja on kaiken maailman tukiväyliä, joista voi kysyä tehtäviin neuvoa. Uskoisin, että motivaationi matikan opiskelua kohtaan siis pysyy näin hyvällä opetuksella ja matikan laitoksella!

Odotan myös kovasti, että psyka alkaa ensi viikolla. Tosin minulla on vain kliinistä psykaa ja liikennepsykaa nyt ekassa perioidissa ja lisäksi luen vielä siihen neuropsyka 2:n uusintatentiin. Nyt lukiessani noita englanninkielisiä kirjoja kesäloman jälkeen olen tajunnut, että asenteeni on aivan eri kuin vuosi sitten. Silloin olin ihan romuna ja opiskelumotivaatio hukkui vieraskielisten kirjojen voittamattomuuden alle. Nyt, luen kuin ei olisi mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Nyt pitää vain kiittää omaa kestävyyttään, etten viime lukuvuotena luovuttanut, vaikka päädyin lopulta masennuksen kouriin asian tiimoilta.

Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että olen niin oikealla alalla kuin vain voin ja teen kaikkeni edelleen, että saan tehdä ammatikseni unelmatyötäni. Psykologia on mielenkiintoista ja rakastan sitä. Odotan sitä, että valmistun ja pääsen kuuntelemaan ja auttamaan ihmisiä työkseni. En voi kuvitella mitään hienompaa. Lisäksi parannan omalla panoksellani psykologipulaa. Tosin aloin miettiä, että alankohan minä tulevaisuudessa haukata liian isoa palaa, kun haluaisin myös parantaa yhteiskunnan psykologitilannetta. Mediassa on nyt ollut erittäin aktiivisena aihe, että koulupsykologin paikat eivät kouluissa täyty ja kun psykologeja pitäisi palkata enemmän. Mutta, enhän minä voi vaikuttaa tällaiseen asiaan. Voin vain tehdä oman työni tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin, mutta pelkään, että asiakas kommentoi vastaanotolleni tulleessaan kamalaa jonoa ja vaivaa, minkä joutui näkemään tänne asti päästäkseen. Sillä itsekin olen psykologijonossa tällä hetkellä, ollut jo keväästä asti, eikä mitään ole kuulunut. Se harmittaa, koska haluaisin tulevaisuudessa tehdä tälle yhteiskunnan epäkohdalle jotain. Politiikalla voisi vaikuttaa, mutta minä en usko siihenkään. Tietysti tämä on pitkän tähtäimen asia, mutta jotenkin yhteiskuntaa pitäisi alkaa potkia, että psykologipalveluiden merkitys tajuttaisiin tulevaisuudelle, ihmisille ja ennen kaikkea hyvinvoinnille.

Hyvää syksyä ja alkanutta lukuvuotta! :3

-Vizu

Heips hei. Pikku-Vizu on nyt ISOSSA Helsingissä. Kyllä, tältä se minusta maalaisesta tuntuu. Turku ei ole tähän verrattuna mitään. En kehtaa kertoa tässä moninaisten eksymisieni määrää Helsingin sisällä, puhumattakaan sitten Vantaasta, eh.

Mutta jooh, olen tosiaan asustellut jo pari viikkoa Helsingissä. Ensimmäisen viikon tappelin kämpistä ja asuin kaverin luona, mutta onneksi nopeasti tärppäsi ja löysin kaksion ja kämppiksen suhteellisen läheltä Helsingin keskustaa. Nyt siis asun ensimmäistä viikkoa virallisesti Helsingissä. En oikein vieläkään käsitä tätä.

Ja psykologian opiskelijat ovat oikein mahtavaa porukkaa. Tuntuu, että psykot ovat jotenkin aidosti kiinnostuneista muista ihmisistä (yllätys) ja se vaikuttaa opiskelijayhteisönkin henkeen. Ei mitään pahaa sanottavaa. Ja en oikein tiedän vielä, ovatko odotukseni oppiaineesta täyttyneet, sillä meillä on ollut vasta yksi psykan luento. Kyllä, loput siitä kahdesta viikosta olemme bilettäneet. Esimerkiksi eilinen Kallion baarikierros oli mahtavuutta. Perus yliopistomeininki.

Ja psykan laitos on hienossa rakennuksessa. Siltavuorenpenger on ihana paikka.

Ehkä ainut miinuspuoli tässä on ollut nämä englanninkieliset tenttikirjat (lähes kaikki kirjat ovat englanniksi), joiden makuun en ole vielä päässyt. Siinäpä haaste voitettavaksi. Okei, on yksi suomenkielinen, mutta siitä ei tarvitse lukea kuin joku yksi luku. ENGLANTI, minä aion voittaa sinut!

Joo, kellonajasta ja mielentilastani (sain NETIN tänään, elin viikon ilman) päätellen, tämä on hyvä päättää tähän. Ai niin, en asukaan enää kolmannessa kerroksessa niin kuin Turussa, vaan ensimmäisessä. Jokuhan voi nähdä minun riehumiseni täällä koneen ääressä :/

Iloinen psyko päättää tähän tältä erää. Ai niin, ja Hulking Dynamo on <3

Tämä. On. Perseestä. Mahtavaa tietää juuri ennen joulua, että matikan välikokeeni ei mennyt läpi. Sehän tarkoittaa sitä, että tämä edellinen välikokeeni on turha myös. Se oli tämä, joka meni läpi miitin voimalla. Tosin se ei nyt enää auta mitään. Koska se on nyt TURHA. Ajatus turhaan lukemisesta ärsyttää. Nyt joudun lukemaan tammikuun puolessa välissä olevaan uusinta -tenttiin koko monen sentin paksuisen luentomonisteen, joka on täyttä hepreaa. AAARRRRGHHH! Miksi menin lukemaan matikkaa? Koska en päässyt muualle. Ei. Tätä virhettä ei olisi pitänyt tehdä. Tänne oli liian helppo päästä sisään. Miun hieno Klaani -yllätys menee myös pieleen (tai myöhästyy), koska joudun käyttämään viimeisen lomaviikkoni sen matikan lukemiseen. AAARRRGHH!

Oloani ei helpota yhtään se, että tein tämän hylätyn kokeen kuumeessa. Poskiontelo- ja korvatulehdus sattui maailman parhaimpaan aikaan -juuri, kun olisi eniten pitänyt lukea. Luin koko viikonlopun kuumessa ja silti en päässyt tätä koetta läpi. AAARRRRGGGGHHHH! Hei, tämä helpottaa ehkä.

No, antibioottikuuri ohi ja sisäinen demonini on ehkä selätetty. Kummatkin korvat ovat tosin edelleen lukossa, mutta asian pitäisi korjaantua huomenna terveyskeskuksessa. Viimeisen viikon aikana olen yrittänyt ahmia Klaanonia, koska pääsin lomalle ja oikein muuta ei ole jaksanut kipeänä tehdä. Sivu 48 menossa. Lupasin itselleni, että se on luettu tämän vuoden loppuun. Jouluksi en taida vielä ehtiä. Haluan kuitenkin mahdollisimman nopeasti päästä kirjoittamaan, koska se kuulostaa kiwalta. Ja kaikki. Niin siistiä. Koska Klaanon. Koska Klaani.

Noin. Purin hieman ärtymystäni ja kokeilin toimiiko tämä.