Visokki's Blog

Hello all little worms! Today I cooked porridge and found a worm from there. I realized that the worm had come from my (out of date) oatmeals. Yes, that's important to tell you. Yesterday I baked a mud cake and burned my finger :I I'm not very good cooking.

What have I done?  I study, study and study. But studying is fun! How can I say like this? I have still one essay to write but before that I have to read four research articles. And day after tomorrow I'll have an exam about academic writing. Furthermore I calculate math :3 I really like my studies. I hope I'll have time to study an extended minor about maths.

My English studies. Oh well. I have had many English lessons now. My lessons are about "writing in general" and "easy talk". I think this'll be a good combination for me because I have to write and speak a lot this spring. Also I have to say that our English teachers are awesome and really supportive. Maybe I'll still find a way to learn prepositions.

There are two weeks until my winter holiday. At that time we also have our Clan's meeting :P A good time have fun then.

From a lonely (Valentine's) weekend
-Vizu

I think that I start writing to my blog in English for the next three months. I have ALMS English course at the university and because of that I have to study English for 75 hours by myself. I'm sorry that you will read my bad English from here on but I will improve and you can correct my mistakes!

To learn English is difficult for me because of my light dyslexia. I need lots of time to learn and some new study techniques to study such as this blog. I have decided that I will write a lot this spring and watch a tv-series in English or with English subtitles. I have a bad habit to put Finnish sub on but now I will bury it! I'm also planning that I will read and listen English lyrics and then translate unknown words. Usually I don't pay attention to lyrics because I'm not used to it.

Last weekend I finished watching Breaking Bad with English sub. That's an awesome and very exciting series. You have to watch it! I also wrote a little essay of my past English studies which is like a sine curve in maths :D At the same time I realized that my English word order sucks. Besides I translate straight from Finnish into English. That's bad. But I can't think in English! Maybe I will make progress in that too... For last I realized that I have problems with verbs ”be” and ”have”. What’s the difference and when can I put ”have” and when ”be”? Somehow it's a very hard for me differentiate these terms.

Now I will promise to write in the blog at least for once a week. I think that's a good way for me to learning English. Let's see, how I will succeed :3 And now I 'm going to watch Under the Dome on TV :P

Sinne meni vuosi 2013. Yllättävää kyllä, se oli samalla elämäni huonoin että paras vuosi. Ylihyvät ja ylihuonot asiat tosin kompensoivat ilmeisesti toisensa... Vuodella oli kuitenkin paras mahdollinen päätös parhaiden klaanilaisten seurassa U:n mökillä <3

Perinteisestä Uusi Vuosi -miitistämme jäi todella hyvät fiilikset. Oikeastaan nyt tuntui viimein siltä, että sai olla vapautuneesti oma itsensä. Viimeisetkin ujouden rippeeni ovat karisseet tämän porukan kanssa. Se kertoo siitä, että minä tunnen nämä kaikki ihanat ihmiset tarpeeksi hyvin ja luotan niihin :3 Oli kerrassaan terapeuttinen miitti. Tästä on hyvä jatkaa uuden vuoden haasteisiin.

Loppusyksyn paskat fiilikset ovat toistaiseksi taas takana, mutta pelottaa, että keväällä vielä jossain vaiheessa romahdan. Tosin kevät on aina parempaa aikaa kuin syksy... Kyllä minä selviän!

Tältä vuodelta odotan erityisesti, että kevät menisi nopeasti ohi ja tulisi pian kesä ja syksy, jotta saisin erään rakkaan lonkero-olion nopeasti Helsinkiin :3 Ja toivottavasti läjän muitakin klaanilaisia.

Jos miitistämme haluatte kuulla, kurkatkaa Möggitwitterimme päivityksiä: https://twitter.com/Vizumogilla

Parilla lauseella mökillä oli aivan liikaa puneja ja huonoja vitsejä. Niiden määrä vain lisääntyi loppumiittiä kohden. Lisäksi, hevoset räjähtivät eksponentiaaliseen kasvuun. Tosin minä alan olla jo immuuni niille, koska itsekin vitsailen koko ajan hevosista :P

Enkä voi vieläkään lakata ihmettelemästä sitä, että Klaani on 7,5 vuotta vanha. Se on vain niin hienoa. Ja jossain minun pienessä päässäni tämän paikan idea joskus lähti...

Minulta kysyttiin, että miten jaksan olla 11 muun tyypin kanssa mökillä viikon. Ei siinä nyt kauheasti mitään ongelmaa ollut. Ehkä se kertoo jotain? Liian samankaltaisia ihmisiä, kenties? Ja kun ei klaanilaisia nyt kovin usein näe, niin sitten on kiva nähdä kerralla vähän pidempi aika :3

Rakastan Klaania vain koko aika enemmän!

Hyvää tulevaa vuotta, ihmiset! Tästä tulee onnellinen vuosi, vai mitä? :3

Olen näemmä loistanut täältä taas poissaolollani. Alkusyksy meni hienosti ja jaksoin opiskella hulluna. Nyt syysloman jälkeen minulle on kuitenkin tapahtunut jotain. Mikään ei enää kiinnosta ja yliopiston tehtäviä olisi vaikka kuinka, mutta niiden vilkaiseminenkin alkaa ahdistaa. Tässäkö sitä taas ollaan? Keväällä ja kesällä ei ollut enää mitään ongelmaa ja tunsin parantuneeni. Nyt pelottaa, että masennukseni uusii. Voi olla, että tämä liittyy myös tähän vuodenaikaan tai siihen, että vuosi sitten aloin romahtaa näihin aikoihin.

Olen minäkin aika säälittävä. Tuleva masentunut psykologi. Kun masennus kerran puhkeaa, niin toki se uusiutuu silloin myös helpommin. Ja vielä, kun on suuri geneettinen alttius koko roskalle... Kaikkein pahinta on, että vihaan sitä, kun masentelen. Ja sitten inhoan itseäni entistä enemmän, koska masentelen. Mutten minä voi sille mitään. Minä haluaisin oikeasti tietää, mikä minua vaivaa. Koomista, psykologina en sitäkään osaa päätellä.

Ongelma on nyt, ettei mikään kiinnosta. Yritin nyt syksyllä päästä johonkin bändiin soittamaan. Kävin yhden bändin treeneissä ja ne lupasivat minut jo basistiksi. Seuraavana päivänä tuli soitto, että olivat löytäneet paremman basistin. Noh, jostain syystä sen jälkeen meni vähän maku. Soittotaitokin on niin ruosteessa, että se pitäisi päivittää. Enkä siksi jaksa soittaa, koska en osaa. Jätin myös eilen menemättä kaverin synttäreille, koska en jaksanut. Toisaalta olisi kiinnostanut mennä, mutta se kännäys ja väenpaljous pienessä kämpässä ei oikein innostanut. Ja minä en todellakaan jaksa lähteä minnekään. Välillä kaupassa käyminenkin on vaikeaa. Käyn luennoilla, syön yliopistolla ja sen jälkeen menen kämpille kökkimään. En käy ulkona lenkillä, en missään. En jaksa. Ei kiinnosta, joten täytyykö? No ei. Miksi tehdä jotain, jos siitä ei saa mielihyvää? Olenpa minä kamala ihminen. Mikä hitto minulla on...

Nyt pääsin sentään (vihdoin) YTHS:n psykologijonosta läpi. Olen käynyt kerran nyt siellä. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kertaani peruttiin (???) ja nyt pitäisi selvittää, että mitä siellä on meneillään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee...

Liikennepsykan essee ja sen lähdeartikkelit, neuropsykologiaa, psykometriikkaa ja matikkaa... Hautaudun taas noiden alle, enkä saa itseä niskastani kiinni. Nyt ongelma ei ole se englannin kieli, vaan se, ettei jaksa. Liikaa ponnisteluja. Lopputulokseni oli, että olen tällainen, koska olen Helsingissä niin yksinäinen. Jostain syystä en ole saanut täältä oikeastaan uusia kavereita. Ja jos olisi mahdollisuutta ja uskallusta mennä vaikka johonkin porukkaan hengailemaan, niin niidenkin pitää olla sitten sellaisia kännäysiltamia... Jostain syystä juominen ei kiinnosta ja pelkään, että jään siellä ulkopuoliseksi. En uskalla puhua ihmisille enkä mennä kenenkään porukkaan.

Noh, pitää yrittää jaksaa. Anteeksi tällainen kamala vuodatus.

Olen aina ihmetellyt, miksi matematiikka on ihmisille niin vaikeaa. Sen vielä ymmärrän, että lukiossa se sitä voi ollakin, mutta että peruskoulun matikkaa eivät jotkut tajua. Olen todennut, että ajatusmaailmani kulkee jossain niin eri tasolla, että siksi en voi ymmärtää sitä. Tarkoitukseni ei ole loukata ihmisiä, ketkä eivät matikkaa osaa. Matikka tuntuu vain itselleni niin loogiselta ajattelukuviolta, että minä en tiedä, mitä olisin ilman sitä.

Peruskoulussa minun ei oikeastaan tarvinnut opiskella matikkaa. Se vain meni omalla painollaan, kun kuuntelin tunnilla ja tein kotitehtävät. Muistan aina sanoneeni, ettei matikan kokeisiin tarvinnut lukea. Aloin pitää matikasta, koska osasin sitä. Opettaja olisi halunnut tarjota minulle pullakahvit (kyllä, oikeasti) siitä hyvästä, että sain peruskoulun valtakunnallisesta matikan kokeesta luokan parhaimman.

Englannin kanssa olen tapellut taas koko elämäni. Kun kieltä aloitettiin lukemaan 3. luokalla, tipuin jo aika alussa kärryiltä. Englannin opiskelu ei kiinnostanut yhtään enkä tuntenut tarvitsevani sitä mihinkään. Ylä-asteen puoliväliin asti olin hokenut itselleni alitajuisesti, etten minä englantia koskaan tule tarvitsemaan, joten en pitänyt sen opiskelua tarpeellisena suhteutettuna siihen aikaan, jonka minä olisin joutunut käyttämään sen oppimiseen. Sitten löysin bändin nimeltä Blind Guardian, jota aloin fanittaa kovasti. Se taisi olla ensimmäinen englanninkielellä laulava bändi, jota kuuntelin oikeasti. Sanoitukset alkoivat kiinnostamaan ja aloin suomentamaan biisien sanoja itselleni. Siitä sain motivaatiota englannin opiskeluun ja tajusin, että tätähän on oikeasti tärkeää oppia. Siitä lähtien olen aina yrittänyt parhaani mukaan nähdä vaivaa englannin opiskeluun. Aina kärsivällisyys tosin ei ole riittänyt.

Peruskoulun jälkeen lukiossa törmäsin taas englanti-ongelmaani. Opettaja puhuikin yhtäkkiä tunnilla englantia koko ajan. En aluksi tajunnut lähes mitään. Ensimmäisestä englannin kokeesta taisin saada 4,5 ja siinä vaiheessa halusin heittää taas koko englannin seinille. Lukiossa en jaksanut sitten kauheasti panostaa, koska tunsin olevani tyystin eri tasolla kuin muut. Lisäksi äidinkieli alkoi tuntua taiteilulta, sillä en ymmärtänyt, mitä opettajan merkkaamat virheet esseissäni tarkoittivat. En uskonut sen kuitenkaan liittyvän lukihäiriöön.

Vasta 2. lukiovuoden lopulla erityisopettaja otti minuun yhteyttä ja sanoi, että voitaisiin tehdä joitain lukihäiriötestejä. Englannin ja äidinkielen opettajat olivat ilmeisesti raportoineet ongelmistani erityisopettajalle. Lukion alussa tehty lukiseulontatesti ei ollut paljastanut mitään. Lopputulos lisätesteistä oli lievä lukihäiriö. Käytännössä se tarkoittaa, että ongelmani ovat vieraissa kielissä ja erityisesti vieraiden kielten kuuntelussa. Ruotsissa en koskaan päässyt niin ”vaativalle” tasolle, että lukihäiriö olisi tuottanut ongelmia. Äidinkielessä tekstin hienorakenteisessa tuottamisessa alkoi vasta näkyä ongelmia. Kieliopit olivat säännöksiä, joten ne olivat melko selviä (koska ovat loogisia). Englannissa taas on enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä (minusta).

Yritin opiskella englantia jopa niinkin kovasti, että lukion 1. vuoden jälkeen menin ”kielimatkalle” Australiaan tätini (joka puhuu myös suomea) luokse. Noh, ei se mikään kielimatka ollut :D En uskaltanut kauheasti edes puhua englantia, vain jos oli pakko. Lukion aikoihin aloin myös katsomaan kiinalaisia televisiosarjoja ja ne oli tekstitetty englanniksi. Koska en kiinaakaan ymmärtänyt, piti yrittää ymmärtää englanninkielisiä tekstityksiä. Jäin sarjoihin niin pahasti koukkuun, että opin niidenkin kautta aika paljon englantia. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin sitten englannin lyhyenä (koska matikka minulla oli pitkä), jotta pääsisin helpommalla. Olin myös ennen kirjoituksia englannin tukiopetuksessa jollain opetusharjoittelijalla. Se ei ollut kovin kivaa, mutta ehkä se vähän auttoi.

Lukion jälkeen hain opiskelemaan psykaa. En päässyt, mutta pääsin Turkuun lukemaan matikkaa. Turussa sain kiinalaisen kämppiksen, jonka kanssa oli pakko puhua englantia. Kielimuuria oli jonkin verran, mutta suuri askel minulle oli uskaltaa puhua englantia. Ei se kaunista varmasti ollut, mutta ei ollut kämppiksenikään englanti :D Matikka alkoi yliopistossa tuntua vaikealta, koska se ei kiinnostanut tarpeeksi. Se ei ollutkaan enää kivaa, kun ei osannut. Olin siellä sitten vuoden ja luin samalla ahkerasti psykan pääsykokeeseen. Taktikoin myös psykan pääsykokeissa, sillä tilastotiedettä oli Helsingin/Turun/Tampereen ja Jyväskylän pääsykokeissa ja koin sen totta kai vahvuudekseni. Joensuussa olisi pitänyt kirjoittaa esseitä (jossa olen huono), joten en olisi ikinä päässyt sinne sisään.

Kun sitten pääsin lukemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon vuosi sitten, englanti räjähti taas todella päin naamaani. Tiesin, että psykologian opiskelussa lähes kaikki kirjat ovat englanniksi, mutten tiennyt, että niiden lukeminen voisi olla niin hankalaa. Sain luettua pari sivua ja sen jälkeen en vain pystynyt lukemaan kerralla enempää, koska tuntui, etten tajua mitään. Alussa jätin kirjat lukematta ja pääsin tuurilla ensimmäisistä tenteistä läpi. Sitten yritin oikeasti lukea, mutta lopputulos oli, etteivät tentit menneet siltikään läpi. Yritin keksiä apuvälineitä, jotta lukeminen olisi helpompaa, ostin mm. sanakirjakynän. Välillä halusin vain niin kovasti luovuttaa lukemisen yrittämisen. Mutta vaikka se hirvittävän itkun, hampaiden kiristyksen ja ahdistuksen tuotti, niin tuotti kuitenkin tulosta! Nyt on vuosi siitä, kun aloitin psykan opiskelun eli olen vuoden lueskellut englanninkielisiä psykologian oppikirjajärkäleitä enemmän tai vähemmän. Se näemmä tuotti tulosta, koska nyt se sujuu minulta suhteellisen hyvin. Kaksi tenttiäni ei ole mennyt läpi vielä viime vuodelta, mutta en ota niistä paineita.

Matikan opiskelu myös alkoi uudestaan kiinnostaa minua, sillä kun pidin tauon sen opiskelusta, tajusin etten pärjää ilman sitä (kyllä, pitäkää minua hulluna). Nyt otin matikan sitten sivuaineeksi, enkä vielä kadu. Totesin, että vahvuuksista kannattaa pitää kiinni, varsinkin, kun samalla tappelee heikkouksiensa kanssa. Lisäksi matikassakin, kuten kaikessa, kärsivällisyys on ollut olennaista. Ilman kärsivällisyyttä ja sitkeyttä en olisi päässyt tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Lukihäiriöiset ovat usein kärsivällisiä ja sitkeitä, koska ovat tottuneet kamppailemaan esimerkiksi muiden lukutahdissa. Lukihäiriöisillä on myös yleensä jotain erikoiskykyjä, ja kai se minun kohdallani on jonkinlainen matemaattinen ajattelu :D

Miten lukihäiriö vaikuttaa minuun vielä nykyisin? Kun kirjoitan nettisanakirjaan sanoja käännettäväksi (luen aina sanakirjan kanssa), saatan kirjoittaa useasti toistuneen sanan aina väärin ja minä en sitä huomaa. Eihän se lukihäiriö todellakaan parane koskaan, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Täytyy vain kohdata ongelmansa ja ratkaista ne eri tavalla kuin muut. Kaikkeen pystyy lukihäiriönkin kanssa, siihen näkee vain vähän enemmän vaivaa ja aikaa kuin muut. Minä en pelännyt englantia, vaan hain siitä huolimatta opiskelemaan psykologiaa. Nyt olen ratkaissut englannin lukemisen ongelmani! En olisi koskaan uskonut tätä. Seuraavaksi kohti uusia haasteita.

Elämäntarinoiden,
Vizu

Tiedättekö mitä? Elämä on ihanaa! :3

Olen nyt kesän aikana reissannut aika lailla Suomen ympäri, etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Kävin ihmettelemässä Lapissa poroja ja hyttysiä (ja vähän muutakin<3), mökkimiitteilin Pohojammaalla klaanilaisten kanssa ja kävin Turuus. Nyt back in business in Helsinki!

Nyt on tosiaan ensimmäinen viikko yliopistoa taas takana kesän jälkeen. Täytyy myöntää, että loppuloma alkoi jo vähän tylsistyttää ja aloin lukemaan yhteen syksyn uusintatenttiin (en olisi ikinä uskonut tätä vuosi sitten). Psykan kurssini eivät alkaneet vielä tällä viikolla, mutta tein jo tuttavuutta Helsingin yliopiston matematiikan laitokseen. Aloin siis lukea matikkaa sivuaineena ja aloitin nyt kurssista, jonka kävin jo Turussa välivuotenani, mutta kun ei siitä tuntunut olevan enää mitään mielessä. Täällä opetus tuntuu olevan paljon parempaa kuin Turussa! Matikan opettaja on mahtava ja on kaiken maailman tukiväyliä, joista voi kysyä tehtäviin neuvoa. Uskoisin, että motivaationi matikan opiskelua kohtaan siis pysyy näin hyvällä opetuksella ja matikan laitoksella!

Odotan myös kovasti, että psyka alkaa ensi viikolla. Tosin minulla on vain kliinistä psykaa ja liikennepsykaa nyt ekassa perioidissa ja lisäksi luen vielä siihen neuropsyka 2:n uusintatentiin. Nyt lukiessani noita englanninkielisiä kirjoja kesäloman jälkeen olen tajunnut, että asenteeni on aivan eri kuin vuosi sitten. Silloin olin ihan romuna ja opiskelumotivaatio hukkui vieraskielisten kirjojen voittamattomuuden alle. Nyt, luen kuin ei olisi mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Nyt pitää vain kiittää omaa kestävyyttään, etten viime lukuvuotena luovuttanut, vaikka päädyin lopulta masennuksen kouriin asian tiimoilta.

Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että olen niin oikealla alalla kuin vain voin ja teen kaikkeni edelleen, että saan tehdä ammatikseni unelmatyötäni. Psykologia on mielenkiintoista ja rakastan sitä. Odotan sitä, että valmistun ja pääsen kuuntelemaan ja auttamaan ihmisiä työkseni. En voi kuvitella mitään hienompaa. Lisäksi parannan omalla panoksellani psykologipulaa. Tosin aloin miettiä, että alankohan minä tulevaisuudessa haukata liian isoa palaa, kun haluaisin myös parantaa yhteiskunnan psykologitilannetta. Mediassa on nyt ollut erittäin aktiivisena aihe, että koulupsykologin paikat eivät kouluissa täyty ja kun psykologeja pitäisi palkata enemmän. Mutta, enhän minä voi vaikuttaa tällaiseen asiaan. Voin vain tehdä oman työni tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin, mutta pelkään, että asiakas kommentoi vastaanotolleni tulleessaan kamalaa jonoa ja vaivaa, minkä joutui näkemään tänne asti päästäkseen. Sillä itsekin olen psykologijonossa tällä hetkellä, ollut jo keväästä asti, eikä mitään ole kuulunut. Se harmittaa, koska haluaisin tulevaisuudessa tehdä tälle yhteiskunnan epäkohdalle jotain. Politiikalla voisi vaikuttaa, mutta minä en usko siihenkään. Tietysti tämä on pitkän tähtäimen asia, mutta jotenkin yhteiskuntaa pitäisi alkaa potkia, että psykologipalveluiden merkitys tajuttaisiin tulevaisuudelle, ihmisille ja ennen kaikkea hyvinvoinnille.

Hyvää syksyä ja alkanutta lukuvuotta! :3

-Vizu