Visokki's Blog

Jopas elämässäni on tapahtunut taas paljon asioita! Sitä ei itse tajuakaan kuin vasta sitten, kun katsoo, että hups, onpa viimeisistä blogipäivityksistä aikaa. Nyt päädyin kuitenkin sopivassa mielentilassa kirjoittelemaan tänne.

Sain jättimäisestä kirjatentistä (jonka tein viime joulukuussa) vitosen! Kyllä olin silloin ylpeä. Nopeasti se ylpeyskin tuppaa unohtumaan seuraavien asioiden äärellä. Sain kandini valmiiksi helmikuussa ja valmistuin psykologian kandidaatiksi. Sitäkään en kyllä kauheasti jäänyt ihmettelemään, kun keskellä lukuvuotta piti painaa opiskeluja eteenpäin. Keväällä muutimme myös poikaystäväni kanssa yhteen, kun saimme Hoasilta yhteisen kämpän. Puoli vuotta ollaan nyt asusteltu yhdessä ja ihanaa on ollut! Elämä muuttui niin paljon helpommaksi, kun ei tarvinnut ravata enää kahden kämpän ja kaupungin väliä.

Lisäksi olin niin iloinen, kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni virallisia KESÄTÖITÄ! Pääsin vuokratyöfirman kautta muuttofirmaan töihin muuttoapulaiseksi/hanttihommien tekijäksi. Ei kuulosta kummoiselta, mutta työtä sekin on. Ja minä olen jopa ihan pitänyt työstäni, vaikka se on välillä fyysisesti aika raskasta. 14 tunnin työpäivän kävelyn jälkeen jalat ovat olleet aika kuolleet (onneksi noin pitkiä päiviä ei ole kovin usein). Lisäksi sain jatkaa töissä kesän jälkeenkin ja olen nyt siis opiskelujen ohella töissä. Parasta tässä on se, että saan päättää täysin itse, mitkä päivät teen töitä. Sopii siis mainiosti opiskeluni kanssa. Ja varsinkin nyt, kun minulla on luentoja vain yhtenä päivänä viikossa, muut ajat kirjoitan gradua ja käyn töissä.

Gradu. Se hirviö. Olen vihdoinkin aloittanut taltuttamaan sitä. Löysin ohjaajan ja aiheen keväällä. Kesällä luin jo hieman artikkeleita, mutta nyt syksyllä vasta olen oikeasti alkanut kirjoittamaan gradua. Tutkin sitä, miten persoonallisuus vaikuttaa parisuhdetyytyväisyyteen. Aiheeni on siis mielenkiintoinen, mutta gradu on minulle kirjoitusprojektina henkilökohtaisesti todella iso haaste. Kandin kirjoittaminen kävi aika helposti, koska se oli jotenkin niin lyhyt (tosin oli siinäkin haasteensa). Gradu on niin paljon isompi ja monimutkaisempi. Minulle jo se, että saan ymmärrettyä artikkelit ja niissä tutkittujen muuttujien yhteydet, on iso työ ja vaatii paljon keskittymistä. Lukihäiriöni varmasti vaikuttaa asiaan, koska joskus tekstin hienosyinen ymmärtäminen ja keskittyminen (erityisesti artikkelien englannin kieleen). Lisäksi kirjoittaminen on ollut aina heikkouteni enkä oikein pidä siitä. Joten jos joskus valmistun muutaman vuoden päästä, niin hattua saan kyllä itselleni nostaa. :D

Kesällä aloin pohtia elämääni laajemmin ja nyt olen miettinyt asioita niin paljon, että olen jonkinlaisessa kriisissä. Varmaan liittyy myös tähän gradun tekemiseen ja mahdolliseen valmistumiseeni lähitulevaisuudessa (toivottavasti kesällä 2018). Enhän minä vielä voi olla valmis, enhän minä osaa mitään?! Mikä on minun ammatti-identtini? Psykologilla on niin iso vastuu asiakkaistaan, että apua! Miten voin toimia näin vaativassa ammatissa? Mitä teen sitten, kun olen työelämässä ja minulle jää niin paljon vapaa-aikaa, kun ei tarvitse opiskella enää kaiket päivät? Mitä vapaa-ajalla tehdään? Enhän minä edes osaa harrastaa kauheasti mitään. Roikun liikaa poikaystävässäni ja minun pitäisi keksiä enemmän jotain itsenäistä tekemistä. Tajuan olleeni monta vuotta parisuhdekuplassa, ja nyt olen vihdoinkin alkanut heräämään, että hei, ehkä sitä voisi ylläpitää enemmän muitakin sosiaalisia suhteita. Sitten päästään asiaan, että onko minulla ystäviä? Helsingissä niitä on vain muutama. Tunnen yksinäisyyttä. Gradun tekeminen on yksinäistä puuhaa ja yksinäisyyden tuntemukset vain korostuvat entisestään. Noh, töistä saan sentään sosiaalisia kontakteja.

Miksen tunne klaanilaisten seurassa enää niin paljon iloa kuin ennen? Kuulunko minä enää kaveriporukkaani? Tuntuu välillä, että olen vain niin "outsider" klaanilaisten keskellä. Mikä minussa on muuttunut? Olenko tylsä ihminen? Enkö osaa kiinnostua muiden jutuista? Minulla on ikävä vanhoja fiiliksiä. Sain miiteistä valtavasti ennen energiaa, nyt vain alan pohtimaan itseäni. Vähän sama juttu kuin soittamisessa. Nykyään soittaminen tuntuu lähinnä kankealta eikä siitä saa samanlaista mielihyvää kuin joskus aikoinaan, koska taito on unohtunut.

Mutta joo. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä, mikä minua vaivaa. Varmaan kaikki tuo yllämainittu. Tuntee olonsa vain vähän syylliseksi, kun päällisin puolin kaikki asiat tuntuvat olevan hyvin, mutta silti sisälläni joku ahdistaa kovin. Mikä se on? Ehkä aikuistuminen ja elämänkriisi, ehkä jotain muuta. Näe ja tiedä.

Ja klaanilaisille tiedoksi, että olette minulle edelleen ihania ja rakkaista ihmisiä, vaikka välillä ulkopuolisuuden tunnetta koenkin seurassanne (ja välillä en!).

Minulla on ollut tämä syksy aikamoista kriisiä täynnä. Paljon suuria muutoksia elämässä ja sellaista. Vaikka tämä hullulta saattaa kuulostaakin, yksi prosessi on ollut päästää Turusta irti.

Onneksi en ole tämänkään asian kanssa yksin, koska ihana Turun kämppikseni pääsi myös Helsinkiin opiskelemaan ja me käymme tätä ”Turku-kaipuuta” yhdessä läpi. Ilman Turku-välivuottani en olisi tähänkään hienoon ihmiseen koskaan tutustunut. Vaikka Turku ärsytti silloin, kun siellä vielä oli, näin jälkeenpäin huomaa, miten onnellinen minä siellä kuitenkin olin. Turku tuntuu nyt jotenkin paremmalta opiskelukaupungilta kuin Helsinki, koska se oli sopivan kokoinen kaupunki. On toki Helsingissäkin varmasti omat hyvät puolensa. Lisäksi olin todella tyytyväinen TYS:in soluun Turussa ja minulla oli maailman parhaat kämppikset.

Vaikka moni lähipiirin ihminen hämmästeli suuresti, miten uskalsin lähteä niinkin kauas kuin Turkuun, oli se paras mahdollinen kaupunki välivuodelleni. Minulla oli suuri itsenäistymisen tarve (mikä kyllä täyttyi Turussa äkkiä, koska sieltä pystyi harvoin käymään kotona) ja sain tutustua yliopistomaailmaan ”rennolla” tavalla. Silloin opiskelu tuntui kyllä rankalta, mutta nyt täällä psykologiaa lukiessani olen tajunnut, että kun opiskelin Turussa matikkaa, niin tein sen eteen paljon vähemmän töitä. Tietysti opiskelukin oli hyvin erilaista, koska matikassa itse lukemista oli aika vähän.

Huoneeni Turussa

Turku pääsykoeaamuna

Pahoittelen, että blogini on ollut kuollut. En viitsinyt koko aikaa kirjoitella tänne yliopistoon sisäänpääsydramatiikastani. Mutta nyt se on ohi, sillä:

MINÄ PÄÄSIN HELSINGIN YLIOPISTOON LUKEMAAN PSYKOLOGIAA!

Kyllä, ja vielä 1.varasijalta. Harvoin varasiljoita otetaan psykologiaan ketään. Mutta nyt voin unohtaa nämä panikoinnit, onneksi!

Kesäni oli pelkkää odottelua ja siksi ehkä en osannut nauttia siitä. Ja tosiaan, nyt se on melkein ohi. Jotain hyvin huikeaa kuitenkin tapahtui, mikä oli ehdottomasti kesän kohokohta.

Yhtäkkiä, mökkimiitti 2012.

Eeppisin miiteistä ikinä. 5 päivää meidän mökillä 10 klaanilaisen kanssa. Tässä tiivistys:

-hauki
-rusakoita
-lautapelejä
-SAUNAA
-mielenkiintoisia kauppareissuja
-Manuja
-JÄÄTELÖÄ
-musiikkia (Lordi!)
-Klaanonia
-hobittipöytä
-ihan liikaa kahvia
-uimista
-lisää saunaa
-lisää rusakoita
-rusakkojahtia luontodokumentti
-G:n ilme, kun maistaa Manua
-se ärsyttävä korttipeli, jota pelattiin koko ajan
-yölliset letut ja pannukakut
-antikvariaatti
-MacGyver -onkia
-Snoun vieminen veneellä sateessa (---> uitettu Taatti ja Vizu)
-Snoun eeppinen paluu
-soutelua
-kalastusta
-Starbucks
-midä viddua
-valvomista
-Joyn pohjaan käräyttämä spagetti
-shakkia
-källejä
-16 v. Tawa, 14 v. Vizu
-Zadetta
-makkaramehua
-SLURPS!
-Tiina
-eeppisiä piirrustuksia
-kakku ja kuusi
-natseja
-hävinneitä muurahaispesiä
-Tongun humppaa
-Donin korttitemppuja
-Wine Lake City
-Tongun katkeruus Tawan luona
-Kepen lisukkeet
-Jakten på Makuta

...ja se kaikkein pahin:

-SQUIIK! (kirjoitetaanko se näin?)

 Monet repivät sieltä tosin mukaansa jonkinlaisen flunssan, niin kuin minä. Se oli kuitenkin sen arvoista.

Mahtava, mutta rankka kevät ja kesä takana ja syksyllä kohti uusia haasteita Helsinkiin, jej!