Powered by Blogger.
RSS

Meh

Olen näemmä loistanut täältä taas poissaolollani. Alkusyksy meni hienosti ja jaksoin opiskella hulluna. Nyt syysloman jälkeen minulle on kuitenkin tapahtunut jotain. Mikään ei enää kiinnosta ja yliopiston tehtäviä olisi vaikka kuinka, mutta niiden vilkaiseminenkin alkaa ahdistaa. Tässäkö sitä taas ollaan? Keväällä ja kesällä ei ollut enää mitään ongelmaa ja tunsin parantuneeni. Nyt pelottaa, että masennukseni uusii. Voi olla, että tämä liittyy myös tähän vuodenaikaan tai siihen, että vuosi sitten aloin romahtaa näihin aikoihin.

Olen minäkin aika säälittävä. Tuleva masentunut psykologi. Kun masennus kerran puhkeaa, niin toki se uusiutuu silloin myös helpommin. Ja vielä, kun on suuri geneettinen alttius koko roskalle... Kaikkein pahinta on, että vihaan sitä, kun masentelen. Ja sitten inhoan itseäni entistä enemmän, koska masentelen. Mutten minä voi sille mitään. Minä haluaisin oikeasti tietää, mikä minua vaivaa. Koomista, psykologina en sitäkään osaa päätellä.

Ongelma on nyt, ettei mikään kiinnosta. Yritin nyt syksyllä päästä johonkin bändiin soittamaan. Kävin yhden bändin treeneissä ja ne lupasivat minut jo basistiksi. Seuraavana päivänä tuli soitto, että olivat löytäneet paremman basistin. Noh, jostain syystä sen jälkeen meni vähän maku. Soittotaitokin on niin ruosteessa, että se pitäisi päivittää. Enkä siksi jaksa soittaa, koska en osaa. Jätin myös eilen menemättä kaverin synttäreille, koska en jaksanut. Toisaalta olisi kiinnostanut mennä, mutta se kännäys ja väenpaljous pienessä kämpässä ei oikein innostanut. Ja minä en todellakaan jaksa lähteä minnekään. Välillä kaupassa käyminenkin on vaikeaa. Käyn luennoilla, syön yliopistolla ja sen jälkeen menen kämpille kökkimään. En käy ulkona lenkillä, en missään. En jaksa. Ei kiinnosta, joten täytyykö? No ei. Miksi tehdä jotain, jos siitä ei saa mielihyvää? Olenpa minä kamala ihminen. Mikä hitto minulla on...

Nyt pääsin sentään (vihdoin) YTHS:n psykologijonosta läpi. Olen käynyt kerran nyt siellä. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kertaani peruttiin (???) ja nyt pitäisi selvittää, että mitä siellä on meneillään. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee...



Liikennepsykan essee ja sen lähdeartikkelit, neuropsykologiaa, psykometriikkaa ja matikkaa... Hautaudun taas noiden alle, enkä saa itseä niskastani kiinni. Nyt ongelma ei ole se englannin kieli, vaan se, ettei jaksa. Liikaa ponnisteluja. Lopputulokseni oli, että olen tällainen, koska olen Helsingissä niin yksinäinen. Jostain syystä en ole saanut täältä oikeastaan uusia kavereita. Ja jos olisi mahdollisuutta ja uskallusta mennä vaikka johonkin porukkaan hengailemaan, niin niidenkin pitää olla sitten sellaisia kännäysiltamia... Jostain syystä juominen ei kiinnosta ja pelkään, että jään siellä ulkopuoliseksi. En uskalla puhua ihmisille enkä mennä kenenkään porukkaan.

Noh, pitää yrittää jaksaa. Anteeksi tällainen kamala vuodatus.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS