Powered by Blogger.
RSS

Masennuslääkkeet


Kiinnostuin alkukesästä 2014 masennuslääkkeiden todellisista vaikutuksista Aku Kopakkalan saaman mediahuomion myötä. Silloin Kopakkala erotettiin työpaikastaan, koska hän oli kritisoinut masennuslääkkeitä Ylen MOT-ohjelmassa. Viime kesänä luin kirjat "Masennus - suuri serotoniinihuijaus" sekä "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon". Keräsin tähän blogipostaukseen tärkeimpiä oppimiani asioita näistä kirjoista sekä Kirshin marraskuiselta luennolta.


Ensin muutamia yleisiä pointteja:

- 90 % kliinisistä potilaista ei hyödy masennuslääkkeistä.
- Masennuslääkkeet lisäävät masennuksen uusimisriskiä.
- Masennus- ja ADHD-lääkkeet ovat huumausaineiden kaltaisia ja sen takia niitä pitäisi määrätä mahdollisimmin vähän!
 - ADHD-lääkkeet ja masennuslääkkeet voivat aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön kymmenelle prosentille lapsista.
- Psykiatria on muuttanut akuutit häiriöt kroonisiksi ja medikalisoinut normaaliuden.
- Psyykenlääkkeiden massiivinen käyttö on vaarallista.
- Masennuslääkkeiden käyttöä perustellaan usein ”aivojen kemiallisella epätasapainolla”, mikä ei pidä paikkaansa:

 ”Psyykenlääkkeet eivät korjaa kemiallista epätasapainoa, vaan aiheuttavat sen, minkä vuoksi lääkehoitoa on niin vaikea lopettaa. Jos näitä lääkkeitä käyttää pidempään kuin muutaman viikon, ne synnyttävät taudin, joka niiden oli tarkoitus parantaa. Käyttämämme lääkkeet ovat tehneet skitsofreniasta, ADHD:sta ja masennuksesta kroonisia häiriöitä, vaikka ne olivatkin ennen usein itsestään parantuvia sairauksia.”
-Peter C. Gøtzche

- Ihmiset voivat paremmin maissa, joissa psyykenlääkkeitä käytetään vähän.
- Kun psyykenlääkkeitä yritetään lopettaa, saadaan usein paljon haitallisia oireita. Psykiatrit tulkitsevat nämä oireet niin, että potilaat tarvitsevat lääkettä ja heidän täytyy jatkaa lääkkeen syömistä, koska ovat edelleen sairaita. Todellisuudessa potilaat ovat tulleet lääkkeestä riippuvaiseksi ja oireet ovat vieroitusoireita. 
- Potilaat, jotka tarvitsevat psyykenlääkkeitä, tarvitsevat niitä vain lyhyen aikaa tai ajoittain.
- Kaikki psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa aivovaurioita ja pysyviä persoonallisuusmuutoksia (esim. tunne-elämän latistuminen).
- Psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa liikenneonnettomuuksia, väkivaltaisuuksia ja jopa murhia.
- SSRI:t (masennuslääkkeinä käytettävät serotoniinin takaisinoton estäjät) voivat aiheuttavat seksuaalisia häiriöitä.
- Ihmisten kannustaminen liikkumaan olisi parempi vaihtoehto masennuksen hoitoon kuin SSRI-lääkkeiden käyttö.
- SSRI-lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta.
- SSRI-lääkkeet lisäävät todennäköisesti itsemurhariskiä.
- Psykoosilääkkeitä pitäisi käyttää vain painavasta syystä matalalla annoksella lyhytaikaisesti, koska ne ovat vaarallisia ja aiheuttavat vakavia aivovaurioita.
- Lääkärit eivät osaa määrätä psyykelääkkeitä vastuullisesti.
- Jollekin potilaille voi olla hyötyä psyykenlääkkeistä, mutta lääketeollisuuden levittämä sanoma, että psyykenlääkkeitä voi käyttää melkein mihin tahansa ongelmaan ja terveisiin ihmisiin, on vastuutonta.
- Psyykenlääkkeiden saatavuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Masennuslääketutkimuksia manipuloidaan, pimitetään ja lääkkeiden haittavaikutuksia vähätellään (esim. koehenkilöitä valikoidaan). Myöskin mahdolliset itsemurhat ja itsemurhayritykset salataan kliinisissä kokeissa. Lääkkeitä tutkitaan usein sokkokokeilla, joissa toiselle ryhmälle annetaan vaikuttavaa lääkettä ja toiselle ryhmälle placeboa (vaikuttamatonta lääkeainetta). Oletuksena on, että ryhmät eivät tiedä, kumpaan ryhmään kuuluvat. Kuitenkin sivuvaikutuksista voi päätellä, kumpaan ryhmään kuuluu: masennuslääkkeiden sokkokokeet eivät siis useinkaan ole sokkoja. Lääkärit eivät myöskään ole sokkoja tutkimuksissa. Masennuslääketutkimuksissa on myös suuri julkaisuharha: positiiviset tulokset julkaistaan useammin kuin negatiiviset tai nollatulokset. Masennuslääkkeen ja placebon ero on todettu tutkimuksissa pieneksi, jolloin masennuslääkkeiden vaikuttavalla ainesosalla ei ole vaikutusta.

Lääketeollisuus pyörittää lääkäreitä rahan avulla oman mielensä mukaan. Näin lääketeollisuus saa lääkärit määräämään omia lääkkeitään. Valtaosa lääketutkimuksista on lääkeyhtiöiden rahoittamia, mikä aiheuttaa sen, etteivät tutkimukset ole riippumattomia. Lääkeyhtiöt usein vääristelevät tutkimustensa tuloksia, jos ne eivät ole heille itselleen hyödyllisiä. Tulosten, tilastoanalyysien, koehenkilöiden, koeasetelmien ja kirjoittajien vääristely sekä haittavaikutusten vähättely tai koko tutkimuksen pimittäminen ovat yleistä toimintatapoja lääketeollisuuden rahoittamissa tutkimuksissa. Usein maineikkaita tutkijoita väitetään tutkimusartikkelien kirjoittajaksi, vaikka todellisuudessa ne ovat lääkeyhtiöiden palkkalistoilla olevia haamukirjoittajia. Myöskään lääkevalvontavirastojen toiminta ei ole riippumatonta. Lääkevalvontavirastojen on tarkoitus hyväksyä lääkkeitä markkinoille, mutta näissä virastoissakin on lääkeyhtiöiden maksettuja miehiä asiantuntijoina. Tällöin markkinoille päästettyihin lääkkeisiinkään ei voi luottaa, koska nekin on voitu maksaa markkinoille tai valvontavirastoille on näytetty vääristeltyjä tutkimuksia. Yliopistojen riippumattomat tutkijat eivät myöskään välttämättä ole riippumattomia, vaikka heitä velvoittaa yliopiston eettiset säännökset tutkimusten suhteen. Hekin voivat saada suuria rahapalkkioita lääkefirmoilta näyttämällä yhtiön lääkettä myönteisessä valossa.

Tämän kaiken tiedon perusteella olen hyvin skeptinen masennuslääkkeiden suhteen. En kuitenkaan kokonaan tyrmää masennuslääkkeitä, sillä joillekin niistä voi olla apua (esimerkiksi vakavasti masentuneille). Terveydenhuollon ei kuitenkaan pitäisi toimia niin, että lääkkeet ovat ensisijainen masennuksen hoitokeino. Resurssien puute usein myös estää psykososiaalisten hoitojen saamista lääkehoidon vaihtoehdoksi tai ennen lääkehoitoa.

Lähteet:
Irving Kirshin luento Psykologiliiton järjestämässä seminaarissa ”Mitä tehdä masennukselle ja sen hoidolle?” 4.11.2015
Masennus - suuri serotoniinihuijaus (Aku Kopakkala, 2015)
Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon (Peter C. Gøtzsche, 2014) 

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Hyvä olo tavoittelemisen arvoisena asiana

Huh huh. Olin jo melkein unohtanut, että minulla oli blogi! Kesä hujahti näemmä jonnekin jo. Ensin yritin vähän lomailla kotona, mutta rakkaastaan erossa oleminen kolme viikkoa oli kamalaa, sitten kirjoittelin kandia hiljalleen heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Sitten kandi meni ohjaajan kommentoitavaksi ja jumitti kuukauden siellä. Nyt pitäisi vielä vähän kirjoitella kandia ja järjestellä sisältöjä uuteen uskoon ja lukea muutama uusi artikkeli. Eli en ole vielä valmistunut kandidaatiksi, mutta jos sitä nyt parin viikon aikana saisi tuon kandin viimeisteltyä, niin ehkä sitä kohta. :D

Minulla on ollut suunnitelmissa kirjoittaa blogiposti masennuslääkkeiden kritiikistä, sillä olen lukenut kesän aikana pari kirjaa aiheesta (Aku Kopakkalan "Masennus" ja Peter C. Gøtzschen "Tappavat lääkkeet ja järjestäytyny rikollisuus"), mutta 4.11. on aiheesta vielä seminaari, johon olen menossa, joten kirjoittelen sen vasta sen jälkeen :) Nyt kuitenkin maisteriopintoni ovat jo täydessä vauhdissa. Olen ottanut tänä syksynä aika paljon vapaavalintaisia opintoja, koska suorittamaton ammattikäytäntö 1b-kurssi jumittaa kaikkia myöhempiä ammattikäytännön kurssejani. Nyt olen alkanut lukemaan yhteen 10 opintopisteen kirjatenttiin (taas, pakollinen näemmä maisteriopinnoissa) ja otin kokeeksi sosiaalipsykologian johdantokurssin (en kyllä jatka ainetta, osoittautui vähän pettymykseksi ja paljon tuttua asiaa). Lisäksi minulla on ollut käytännön teologian kurssi nimeltä "Hyvä elämä", jonka on pitänyt kuuluisuus Frank Martela, sekä psykologian ainejärjestön järjestämä kaksipäiväinen seksuaalisuusseminaari.

Kirjottelin tässä juuri seksuaalisuusseminaarin oppimispäiväkirjaa, kun tuli tarve kirjoitella blogiposti. :D Seminaarin aiheiden lisäksi olen miettinyt "Hyvä elämä" -kurssin aihepiirejä paljon. Voisi sanoa, että alkusyksy on ollut oman elämän tarkastelemista onnellisuus-näkökulmasta. Martelan kurssilla puhuimme siitä, miten onnellisuus ja hyvä elämä saavutetaan. Käteeni jäänyt vastaus oli se, että onni ei löydy ainakaan onnellisuutta tavoittelemalla. Mielestäni onnellisuuden voi saavuttaa itsensä toteuttamisella. Tekee elämässään niitä asioita, joita tykkää tehdä ja välittää samalla läheisistään. Muiden painostuksesta tai vanhempien toiveista ei pidä välittää, vaan tekee elämässä asioita, joita ITSE tykkää ja haluaa tehdä. Seksuaalisuusseminaarista opin, miten tärkeä osa seksuaalisuus on ihmisen elämää. Siksi psykologin on tärkeä tiedostaa aihepiirin tärkeys jokaiselle ihmiselle, jotta asiat osataan ottaa puheeksi asiakastyössä tarpeen vaatiessa.

Näiden pointtien kautta aloin miettiä omaa elämääni. Mikä elämässäni on hyvin ja onnellisesti ja miten saisin elämästäni vielä paremman? En suoranaisesti ole lähtenyt tavoittelemaan onnellisuutta, vaan hyvää oloa. Miten tuntisin oloni vielä paremmaksi? Olen yrittänyt lisätä liikuntaa, sillä minulla on ollut koko tämän vuoden morkkis siitä, etten ole kerinnyt liikkumaan. Aikaisemmin olen harrastanut liikuntaa vain harvakseltaan, mutta nyt on tullut tarve parantaa elämänlaatua kuntoa kohottamalla. Jos ei ole koskaan aikaisemmin elämässään harrastanut säännöllisesti liikuntaa, se on yllättävän vaikeaa saada rutiiniksi. Kesällä lenkkeilin jo jonkin verran, mutta välillä se unohtui. Kun opiskelu alkoi syyskuussa, en kerinnyt taas lenkkeilemään ollenkaan. Viime viikolla yritin aloittaa taas lenkkeilyn uudestaan, joten jospa se tästä. Yritän vähentää opiskelustressiäni ja paineita eikä opiskelu ole tekosyy jättää liikuntaa väliin, sillä sen avulla pystyy myös opiskelemaan paremmin ja keskittymiskykyni on parempi.

Toinen keskeinen asia elämässäni, jonka haluaisin muuttaa, on musiikin soittaminen. Turussa vielä soitin bändissä, mutta kun opiskeluni Helsingissä alkoivat, olin taas niin opiskeluissa kiinni, että ei minulla ollut moiseen enää aikaa. Toisena opiskelusyksynäni Helsingissä yritin löytää uutta bändiä, mutta ei siitäkään tullut mitään. Lisäksi soittokuntoni oli todella ruosteessa. Nyt en ole juurikaan soittanut yli kolmeen vuoteen ja se ruostuu edelleen ja harrastus on entistä vaikeampi aloittaa uudelleen. Ongelma on lisäksi se, että kosketinsoittimeni eivät koskaan ole päätyneet vielä Helsinkiin asti ja bassokin on veljelläni tällä hetkellä. Eli ne pitäisi ensin saada raahattua tänne, jotta voisin harrastuksen taas aloittaa. Silloin, kun soitin, minulla oli niin palava halu siihen, että siitä on ihania muistoja. Elämässäni on musiikillinen reikä tällä hetkellä. Olen kyllä käynyt paljon keikoilla, mutta aina siellä tulee sellainen kaipuu, että minäkin haluan taas soittaa bändissä. Musiikin kuuntelu ei ole sama asia, soittamisesta saa niin paljon enemmän. Ruosteen läpi pitäisi päästä ja harjoitella perussoittotaito taas takaisin, jotta harrastus olisi taas ihanan nautittavaa. Kun saan liikunnan rutiinikseni, alan miettiä, miten saisin soittimeni raahattua Helsinkiin ja järjestämään vanhalle harrastukselleni taas aikaa. :)

Elämässäni on myös asioita, joita ei tarvitse muuttaa ja ne ovat aivan ihanasti. Rakkaus. Rakastan poikaystävääni niin paljon, ettei siinä ole mitään järkeä (nyt kuulostaa aika teiniltä :P). En osaa pukea asiaa sanoiksi. Vielä pelottavampaa on kuitenkin se, että usein tuntuu, että hän rakastaa minua vielä enemmän (jos asian vertailu on ylipäätänsä mahdollista). Rakkauden mittasuhteita ei voi vain käsittää. Miten minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut näin ihanan ihmisen vierelleni? Osittain aloin miettimään tätä erään blogipostin tiimoilta, sillä joskus aikaisemmin mietin, että mitä jos en löydäkään koskaan parisuhdetta? Välillä stressasin asiaa enemmän, välillä vähemmän, mutta se korreloi selvästi mieleni hyvinvoinnin kanssa. Masentuneena stressaaminen ja ahdistuneisuus asiasta oli kaikista suurinta. Minun ei tarvinnut edes etsiä rakastani aktiivisesti, kun sitten se vain sattui eteeni saman kaveripiirin kautta ja kun tutustuin ihmiseen paremmin, tajusin, että olen aivan ihastunut. Miten maailma toimii? Miten kaksi ihmistä voi vain törmätä sattumalta ja sitten löytää niin täydellisen parisuhteen? Joka tapauksessa Elä Paremmin -blogin blogiteksi on aivan oikeassa: elä elämää, niin hyvä kumppani voi tulla vastaan. Näe vanhoja kavereita ja heidän kavereidensa kavereita, ajaudu kaveriporukoihin, tutustu uusiin ihmisiin... Se on mielestäni parisuhteen löytämisen salaisuus. Minä en koskaan voisi kuvitella meneväni minnekään seuranhakusivuille, koska ne ovat jotenkin niin teennäisiä (tosin hyvähän se on nyt sanoa, kun ei ole tarvetta toivottavasti koskaan). Kyllä ne oikeat ja ihanimmat ihmiset löytää aitojen elämän kohtaamisten kautta. <3


Love Quotes Scraps
Love scraps & quotes graphics

More Orkut Scraps
- Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Elämän ilot

Hah. Hassua. Tänään (eilen) alkoi loma. Mikä se sellainen on? Viimeksi olen ollut lomalla varmaan viime kesänä! Mutta joo, tuntuu jotenkin kevyeltä. Voi vain fiilistella musiikkia ilman, että takaraivossa on tunne, että tuo pitäisi lukea ja tutkimusraporttia pitäisi kirjoittaa... Osaanko minä enää lomailla?


Minulla oli kyllä ihan järjetön stressimäärä tänä lukuvuonna. Stressasin järjettömän paljon sitä minun 10 opintopisteen kehityspsykologian tenttiä, mutta lopulta sain siitä NELOSEN!!! Mahtava fiilis kieltämättä. Käsitekarttojen tekeminen tentissä näemmä auttoi. Ehkä minusta tulee vielä psykologi! Ruotsikin pitäisi olla selätetty ja psykologian kandidaatin tutkintoni on kandidaatin tutkielmaa vaille valmis! Minä, psykologian kandidaatti. Kuulostaapas hyvältä. Minähän valmistun kohta jo maisteriksikin ja pääsen työelämään, jee jee!

Tämän lukukauden taakkaa rasitti myös huomattavasti havaintopsykologian harjoitustyö, joka tehtiin ryhmätyönä. Aika rankkaa se välillä oli, mutta lopulta siitäkin tipahti 9 opintopistettä ja vielä arvosanalla viisi. Nyt ei voi olla kyllä kuin ylpeä itsestään. Ja reilut kaksi vuotta sitten tuntui siltä, etten minä ikinä valmistu miksikään.

Nyt pitäisi oikeasti osata lomailla ennen kuin alan puurtamaan loppukesästä kandia ja sitten hyppään maisteriopintojen maailmaan. Toivottavasti tänä kesänä olisi yhtä lämmintä kuin vuosi sitten. Rakastin sitä. Ja voi kun atoopikon iho voi hyvin viime kesänä. Toivon, että tämä ihon kanssa pelleily voisi vihdoinkin helpottua kesäksi. Kesällä voin lenkkeillä, lukea, käydä paikoissa, olla vähän kotiseutuylpeä..! Ja viikon päästä Nightwishin keikka Joensuussa, jota on odotettu puoli vuotta <3 Nightwish ei voi koskaan pettää odotuksiani.

Huomenna olen menossa serkun valmistujaisiin. Sekin on ihan kivaa, kun näkee sukulaisia ja perhettä. Olen oikeastaan nyt iloinen aika pienistä (ja myös isoista) asioista. Minulla on vuokrakämppä ihanalla alueella Helsingissä, rakas poikaystävä, opiskelen rakastamaani alaa kohti unelma-ammattia, ihana perhe, tarpeeksi rahaa... Lisäksi tein tänään kasvissosekeittoa, joka oli aika hyvää, vaikka itse sanonkin. Ensi viikolla olen menossa kotiin Joensuuhun käymään ja se on ihanaa! Lukiosta valmistuttua oli pakottava tarve päästä pois vanhoista maisemista, mutta nyt kun on asunut neljä (!!!) vuotta jossain muualla, osaa olla koko ajan enemmän kotiseutuylpeä. Voin mennä käymään Joensuussa ja todeta, että minä rakastan tätä kaupunkia. Täältä minä olen kotoisin. Ehkä loma onkin hyvä aloittaa kotoa, jossa voi rauhoittua, kun ei ole suurkaupunkia ympärillä.

Hymyilen. Avicii soi taustalla. Itken onnesta. Elämä ei voisi olla parempaa. Juuri tämän tunteen takia haluan pyhittää koko elämäni ihmisten auttamiselle. Sille, että muutkin voisivat kokea jotain tällaista. Tiedättekö, mikä tekee minusta parhaan psykologin? Olen kokenut masennuksen pohjamudat sekä onnellisuuden huiput. Osaan eläytyä. Tiedän, miltä se tuntuu. Mutta silti en tule koskaan sanomaan traagista ja kliseistä lausetta "tiedän, miltä sinusta tuntuu". Koska tunteet ovat niin yksilöllisiä. Ei kukaan voi oikeasti tietää, miltä toisesta tuntuu, mutta jonnekin yksilöllisen tunteen lähelle voi toinenkin päästä. Sitä kutsutaan eläytymiseksi.

- Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Rakkaus

Rakastan monia monia asioita. Musiikkia, psykologiaa, perhettä, ystäviä, kotiseutua... Yläasteella rakastin koskettimien soittamista niin, että viikon soittotunnit ja bänditreenit olivat aina viikon kohokohta. Ja se tunne, kun pääsi soittamaan oman bändin kanssa keikoille. Rakastin sitä.

Tuolloin en vain tiennyt, että se rakkaus oli vielä todella pientä.

Aloin seurustelemaan kaksi vuotta sitten ihanan Manuseni kanssa. Olin siihen aikaan niin sekaisin ihastuksesta, etten pystynyt keskittymään opiskeluun tai ylipäätänsä yhtään mihinkään, joten lopulta minun oli sanottava ihastumiseni ääneen. Silloin tuntui, että se oli ihaninta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut. Olimme lähes 1000 kilometrin päässä toisistamme, mutta se ei sillä hetkellä minua haitannut. Silloin olin jo sitä mieltä, että olin rakastunut. Mutta ehei, rakastuin vasta täysillä, kun pääsimme asumaan samalle paikkakunnalle viime syksynä yli vuoden kaukosuhteen jälkeen. Toisaalta nyt tuntuu, että minähän rakastun vain koko ajan enemmän ja enemmän. Erossa oleminen tuntuu kamalalta ja yksin en osaa enää nukkua. Alkuhuumalle ei näy loppua.



Olen löytänyt elämäni suurimman rakkauden, Manun.

En vieläkään tajua, miten törmäsin tuohon maailman ihanimpaan ihmiseen Bio-Klaanin kautta. Mitä, jos en olisi koskaan liittynyt Bio-Klaaniin tai jos koko yhteisöä ei koskaan olisi ollut olemassa? En olisi löytänyt maailmani rakkainta ihmistä? Miten kamala ajatus.

Mutta mikä on tämän postaukseni pointti? Se, että minä en tiedä, mitä rakkaus on. Tiedän vain sen, että tunnen vastustamatonta vetovoimaa yhtä tiettyä ihmistä kohtaan. En halua olla hetkeäkään hänestä erossa. Ihminen, jonka kanssa kaiken voi jakaa ja kokea. Ihminen, jonka kanssa on aina hauskaa. Tuntuu vähän niin kuin olisi löytänyt toisen puoliskon itsestään. Sitä ilman kyllä sinnittelee ja pärjää elämässään, mutta kun itse on kokonainen toista puoliskoa myöten, elämän tuntee onnelliseksi. Niin onnelliseksi, että tekisi mieli vain koko ajan hymyillä ja hihitellä sen ihanuudesta. Toisesta saa jotain voimaa, jolla saa tehtyä asioita, mihin ei yksin pysty!

Miulla on vain maailman paras poikaystävä <3

Eipä miulla muuta :3

Rakastakaa toisianne, ihmiset.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kirotut kesätyöt

Nääh. Kesätyöt. Jokavuotinen murheenkryyni. Tiedän, että minä olisin tarkka, sinnikäs ja työntäyteliäs työntekijä jollekin, mutta mitenkäs pirussa sen osoitat, jos työkokemus on lähes olematonta. Vieläkin on vähän paha maku suussa siitä, kun olin kaksi vuotta sitten puhelinmyyntihommissa ja siellä kustiin täysillä silmään. Lisäksi totesin, että haluan oikeasti tehdä jotain työtä jolla on merkitys enkä vain pelkkää ihmisten kiusaamista. Itkettää. Hatuttaa. Helsingin talvinen kelikin on koko ajan vain yhtä loskaa ja liukasta. 10 opintopisteen tentti tuskin menee taaskaan läpi. En saa tarpeeksi opintopisteitä ja Kela vetää tukeni takaisin. En saa kandin tutkintoa syksyyn mennessä. Pitäisi käydä lenkillä, mutta ei jaksa. Liikunta on olematonta ja kunto on huono. Minä en osaa enää muuta mielenkiintoista tehdä kuin opiskella (senkin mielenkiintoisuus vaihtelevaa) ja tuijottaa telkkaria. Kaikki vanhojen harrastuksieni taidot ovat unohtuneet: kungfu, basson soitto ja kiinan opiskelu... Ei minulla ole enää tarpeeksi motivaatiota opetella niitä enää takaisin. Loppujen lopuksihan minä en osaa enää mitään, kun tenteistäkään en koskaan saa vitosia eikä mikään enää kiinnosta...

Valehtelisin, jos sanoisin, että tuo kaikki on totta. Onneksi. Mutta siinä on myös paljon totuutta. Usein masentunut puoleni haluaa tulla esiin ja lyödä minut maahan. Sille ei saa antaa sitä valtaa.

Minä olen rakastettu. Minulla on 155 opintopistettä (kandin tutkintoon vaaditaan 180) ja minä valmistun kandiksi viimeistään kesän loppuun mennessä. Kaksi vuotta sitten en olisi ikinä uskonut valmistuvani mihinkään tutkintoon koskaan. Ymmärrän ja uskallan puhua englantia. Uskallan puhua ruotsia. Tulen oppimaan ruotsia tänä keväänä. Nightwishin keikka kesällä. Saan syödä halpaa ruokaa yliopistolla. Minulla on neljän kuukauden kesäloma, koska minulla ei ole töitä! Lisäksi sossu maksaa vuokrani kesäajalta, koska en tule saamaan kesätöitä (ja koska olen nostanut opintolainani).

Juttu on, että Helsingin kaduilla on jäätävästi loskaa ja kuraa ja vettä ja kengät kastuu ja aaaarrgghh! Mutta se on vain yksi näkökulma. Suuntaa katseesi ylös sontaiselta kadulta. Nyt näet mahdollisesti lumihuippuisia rakennuksia ja Helsingin kauniin arkkitehtuurin. Tai jotain muuta. Se, mitä näet, on itsestäsi kiinni. Lisäksi, usein myös mieli ja keho piristyy, kun siirtää katseensa ylöspäin. Minä totesin näin yksi harmaa päivä. Että miten ihanaa on asua Helsingissä näiden kauniiden rakennusten keskellä ja ihmisvilinässä (vaikka se välillä ahdistaakin).

Ihminen voi vaikuttaa siihen, miten näkee maailman. Onko se valoisa vai harmaa, puhdas vai loskaisa, iloinen vai ankea? Joten, kesätyöasiaan palatakseni. Minä vähät välitän kesätyöstä. Jos minua ei haluta töihin, niin se on yrityksen menetys, ei minun. Ja pitkä kesäloma on rakkaus ja nautinto yliopisto-opiskelijalle, joka sen täysin siemauksin on ansainnut!

Älkää ankeuttako itsejänne, vaan nähkää maailma haluamallanne tavalla :3

P.S. Tämän tarkoitus ei ollut vähätellä kesätöitä. Välillä asioihin vain täytyy suhtautua huumorilla, jos niistä ei minun kohdallani meinaa mitään tulla.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS