Visokki's Blog

Taas on kerinnyt paljon tapahtua. Meillä oli muun muassa fuksikaste, jossa meidän piti illan pimeinä tunteina parantaa Bane psykoosista. Aloin myös ravaamaan kungfu -treeneissä. Se on kivaa, vaikka ensimmäiset kolme päivää jalat huusivatkin hallelujaa.

Lauantaina meillä oli Karjalaisen osakunnan fuksisitsit eli sellaiset akateemiset pöytäjuhlat, jossa pukeudutaan hienommin, syödään, juodaan ja lauletaan juomalauluja. Ensin kaduin, että olin ylipäätään ilmoittautunut sinne (koska ilmaista ruokaa vain tämän kerran), kun ei olisi millään jaksanut tälläytyä ja lähteä sinne. Onneksi kuitenkin vaivoin raahauduin sinne, koska siellä oli loppujen lopuksi mukavaa. Ainejärjestön kanssa on viettänyt ehkä vähän liikaakin aikaa ja oli mukava olla tyystin erilaisessa porukassa. Tuli niin paljon kotoisampi olo, kuin kaikkialla kuului vain ”miemiemiemie”. Karjalaisessa osakunnassahan on siis pääkaupunkiseudulle muuttaneita Pohjois-Karjalaisia opiskelijoita.

Psykojen kanssa on nyt enemmän keskitytty opiskeluun ja minä jo taisin unohtaa (ja hautautua englannin kielen alle), miten vaikea tänne oli päästä. Mutta opiskeluahan täälläkin opiskelu vain on, miten se voisi olla sen ”hehkeämpää” kuin opiskelu muullakaan alalla. Minä ehkä vähän ajattelin, että kun tuosta pääsykoehirviöstä pääsee yli, niin kaikki on helppoa sen jälkeen. Ei se ole ihan niin, nyt on vain varma, että ansaittu opiskelupaikka ei lähde alta. Lauantaina Karjalaisella osakunnalla kuitenkin huomasi sen, miten muut kunnioittivat opiskelupaikkaani ja sain ehkä siitä vähän motivaatiota. Siispä sunnuntaina sain luettua kehityspsykan kirjaa melkein 20 sivua! Olen ylpeä, hyvin ylpeä. Nyt jos tämän vauhdin saisi pidettyäkin, niin saisin luettua sen yli 500 sivua tenttiin mennessä. Ja siinä vasta toinen kirja. Havaintopsyka onkin sitten vähän vaikeampi pala.

Tätä tekstiä pitää siis välillä aina lueskella:

"Visokki, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen tiedekunta on hyväksynyt sinut psykologian koulutukseen suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkinnot."

Ja miksi sitsien laulukirjassa on aivan liikaa ”riemu”-sanoja? Yritä siinä nyt sitten laulaa, kun se voi tulla kolmestikin saman laulun sisällä…

Rakensin myös viime viikolla parit huonekalut kasaan. Kämppis tokaisi Ikean vaatekaappini osista, että ”Siinä on sinulle pieni lego-sarja rakennettavaksi!”. En tietenkään taaskaan revennyt.

Ja miun blogilla on kuusi seuraajaa, JEJ! ^^

Ja mitä mie teen täällä tähän aikaan? Nukun taas tämänpäiväisillä luennoilla, eeehh. Mutta kun blogia on kiva kirjoittaa tähän aikaan...

Englanti, englanti ja englanti. Aivoni alkoivat taas hylkiä sitä kieltä, kun tulin sen kanssa tekemisiin. Hirveä ahdistus näiden tenttikirjojen kanssa, tai nyt ensin vain yhden kirjan kanssa. Kaava on jotakuinkin tämä:

Avaan tenttikirjan. Alan lukemaan.
Tuntematon sana.
---> sanakirja
Tuntematon sana.
---> sanakirja

Tätä jatkuu sitten joka kuudennen sanan kohdalla. Keskittymiskykyni ei enää kestä kuuden sivun jälkeen. Alkaa ahdistaa.

Minä en luullut, että tämä olisi näin vaikeaa. Minulla ei oikeastaan ole hajua, miten minun pitäisi edes opiskella. Englanniksi opiskeleminen ei ole sama asia kuin suomeksi. Tarvitaan eri tekniikoita.

Minä olen opiskellut 11 vuotta englantia ja en osaa sitä vieläkään. Minun asenteeni on usein negatiivinen tätä kieltä kohtaa, koska en osaa sitä. En ole koskaan osannut. Ja noidankehä on valmis.

Tämä on outoa. Kaksi vuotta unelmani on ollut päästä tänne sisään. Yhtäkkiä se onkin nenäni edessä. Nyt unelmani on valmistua (saada kaikki tentit läpi).

Ajattelin myös, että tämä hurja motivaationi riittää kahlaamaan nämä englanninkieliset kirjat. Mutta minun motivaationa hylkii englantia. AARRRGGGHH!

Ongelmat kuitenkin ratkeavat yleensä niiden kohtaamisella, kieltäminen on huono hallintakeino. ENGLISH, I'M COMINGGGG!

/Vizun yöllinen ahdistus-vuodatus loppuu

Heips hei. Pikku-Vizu on nyt ISOSSA Helsingissä. Kyllä, tältä se minusta maalaisesta tuntuu. Turku ei ole tähän verrattuna mitään. En kehtaa kertoa tässä moninaisten eksymisieni määrää Helsingin sisällä, puhumattakaan sitten Vantaasta, eh.

Mutta jooh, olen tosiaan asustellut jo pari viikkoa Helsingissä. Ensimmäisen viikon tappelin kämpistä ja asuin kaverin luona, mutta onneksi nopeasti tärppäsi ja löysin kaksion ja kämppiksen suhteellisen läheltä Helsingin keskustaa. Nyt siis asun ensimmäistä viikkoa virallisesti Helsingissä. En oikein vieläkään käsitä tätä.

Ja psykologian opiskelijat ovat oikein mahtavaa porukkaa. Tuntuu, että psykot ovat jotenkin aidosti kiinnostuneista muista ihmisistä (yllätys) ja se vaikuttaa opiskelijayhteisönkin henkeen. Ei mitään pahaa sanottavaa. Ja en oikein tiedän vielä, ovatko odotukseni oppiaineesta täyttyneet, sillä meillä on ollut vasta yksi psykan luento. Kyllä, loput siitä kahdesta viikosta olemme bilettäneet. Esimerkiksi eilinen Kallion baarikierros oli mahtavuutta. Perus yliopistomeininki.

Ja psykan laitos on hienossa rakennuksessa. Siltavuorenpenger on ihana paikka.

Ehkä ainut miinuspuoli tässä on ollut nämä englanninkieliset tenttikirjat (lähes kaikki kirjat ovat englanniksi), joiden makuun en ole vielä päässyt. Siinäpä haaste voitettavaksi. Okei, on yksi suomenkielinen, mutta siitä ei tarvitse lukea kuin joku yksi luku. ENGLANTI, minä aion voittaa sinut!

Joo, kellonajasta ja mielentilastani (sain NETIN tänään, elin viikon ilman) päätellen, tämä on hyvä päättää tähän. Ai niin, en asukaan enää kolmannessa kerroksessa niin kuin Turussa, vaan ensimmäisessä. Jokuhan voi nähdä minun riehumiseni täällä koneen ääressä :/

Iloinen psyko päättää tähän tältä erää. Ai niin, ja Hulking Dynamo on <3

Aloin kirjoittamaan Klaanoniin Visokilla vasta tämän vuoden alusta. Ja koska haastavat voimat hahmollani, aloin myös perehtymään näihin voimiin. Luin telepatiaa käsittelevää kirjallisuutta ja voi hyvänen aika minä hurahdin siihen. Sitten se jäi vähän taka-alalle, koska pääsykokeet. Nyt kesän lopulla aloin lukemaan parapsykologiasta (kaikki yliaistillinen havaitseminen ja psykokinesia) enemmän ja nyt jumin totaalisesti Klaanonin hahmoni kanssa.

Kaikki huipentui viimeöiseen ahdistukseeni (se oli jopa ihan fyysistä). Minä halusin niin kovasti kirjoittaa jotain hahmollani, mutta en vain pystynyt. Minä yritän tässä nyt koko ajan haukata liian isoa palaa kerralla. Minulla on liikaa vapautta hahmoni kanssa. Niin paljon kaikkea, mitä sillä voisi tehdä.

Päätin viime yönä, että yrittäisin vain kirjoittaa, koska muuten tämä ei mene ohi koskaan. Sitten en enää pystynytkään, koska fyysinen ahdistus. En todellakaan ollut kokenut ennen mitään sellaista. Onko tämä nyt sitä taiteilija-ahdistusta (vaikken itseäni taiteilijaksi mielläkään)? Ja ei, se ei ollut niin vakavaa, miltä kuulostaa. Enkä minä ota tätä mielestäni liian vakavasti. Minä vain…

...en osaa kirjoittaa. Te muistatte nämä ihmeelliset ”eeppisyyskohtaukseni”, jota sain näistä teidän hienoista viesteistänne nyt kesällä. Minä en ole mielestäni osannut koskaan kirjoittaakaan yhtään mitään. Miksi minä sitten kirjoitan tätä? Voi luoja, alan kuulostaa Tawalta…

Tämä on hieno projekti. Klaanon on älyttömän hieno projekti. Samalla kuin luin sitä, minäkin halusin alkaa kirjoittamaan ja totta kai, koska oma hahmo. Ja koska I’m back, minun piti alkaa luonnollisesti kirjoittamaan omalla hahmollani. Ja niin halusinkin. Ei sen ensimmäisen viestin kirjoittaminen mitään helppoa ollut, mutta se onnistui loppujen lopuksi melko hyvin.

Mutta kun Klaanon paranee koko ajan. Se on ihan uskomatonta. Ja totta kai, koska kirjoittajat kirjoittavat ja siksi paranevat koko ajan. Minä ajattelen, että minulta odotetaan jotain suurta, vaikkei edes. Ja jos minä vain saisin kirjoitettua, kehitystäkin varmasti tapahtuisi…
Kirotut aivot, miksi olette tällaiset? Miksi minun mieleni ei voi olla vain itsevarma?

Minulla on ehkä joku trauma lukion äidinkielen tunneilta. Aina kun minä mielestäni keksin jotain hienoa, se meni totaalisen pieleen. Siitä kehittyi minulle mielikuva, että en osaa äikkää, en osaa kirjoittaa mitään aineita tai ylipäätänsä en osaa kirjoittaa. Ja lopulta minulta löydettiin lievä lukihäiriö ja vaikka sen syyksi olisi kiva pistää asioita, fakta on, että se teettää vain minulle enemmän töitä, jos haluaa pyrkiä samaan kuin muut.

Vaikka te kuinka hokisitte, että olen hyvä kirjoittaja, se ei auta. Mikä suomalainen piirre tämäkin on, kehuja ei voi ottaa vastaan, jos itse ei ole samaa mieltä?

Minä en myöskään ole yhtään luova ihminen ja Klaanonissa juuri luovuuttaan voisi toteuttaa melkein täysin rajattomasti. Mutta ei, minun täytyy hakea aina (liikaa) mallia jostain muualta. Minulla ei ole ideoita. Jos joku muu antaisi edes jonkinlaisen ideantyngän, kirjoittaminen olisi paljon helpompaa, mutta toisaalta en edes halua. Haluaisin itsekin keksiä jotain. En ole luovuttajatyyppiä, haluan päästä tämän yli mutta kun HYYYYYYÄÄÄÄRRRRGGGHHH!

Minä myös odotan, että tämä alkava psykologi-koulutus voisi antaa minulle jotain antia itseni ja Klaanonin suhteen. Ja varmasti antaakin, ei pidä vain odottaa liikoja. Mutta minä haluaisin päästä tämän jumin yli jo ennen syyskuuta.

Ja minä luulin, että tämä vuodatus voisi auttaa, mutta ei kyllä tunnu nyt siltä…

Pahoittelen, että blogini on ollut kuollut. En viitsinyt koko aikaa kirjoitella tänne yliopistoon sisäänpääsydramatiikastani. Mutta nyt se on ohi, sillä:

MINÄ PÄÄSIN HELSINGIN YLIOPISTOON LUKEMAAN PSYKOLOGIAA!

Kyllä, ja vielä 1.varasijalta. Harvoin varasiljoita otetaan psykologiaan ketään. Mutta nyt voin unohtaa nämä panikoinnit, onneksi!

Kesäni oli pelkkää odottelua ja siksi ehkä en osannut nauttia siitä. Ja tosiaan, nyt se on melkein ohi. Jotain hyvin huikeaa kuitenkin tapahtui, mikä oli ehdottomasti kesän kohokohta.

Yhtäkkiä, mökkimiitti 2012.

Eeppisin miiteistä ikinä. 5 päivää meidän mökillä 10 klaanilaisen kanssa. Tässä tiivistys:

-hauki
-rusakoita
-lautapelejä
-SAUNAA
-mielenkiintoisia kauppareissuja
-Manuja
-JÄÄTELÖÄ
-musiikkia (Lordi!)
-Klaanonia
-hobittipöytä
-ihan liikaa kahvia
-uimista
-lisää saunaa
-lisää rusakoita
-rusakkojahtia luontodokumentti
-G:n ilme, kun maistaa Manua
-se ärsyttävä korttipeli, jota pelattiin koko ajan
-yölliset letut ja pannukakut
-antikvariaatti
-MacGyver -onkia
-Snoun vieminen veneellä sateessa (---> uitettu Taatti ja Vizu)
-Snoun eeppinen paluu
-soutelua
-kalastusta
-Starbucks
-midä viddua
-valvomista
-Joyn pohjaan käräyttämä spagetti
-shakkia
-källejä
-16 v. Tawa, 14 v. Vizu
-Zadetta
-makkaramehua
-SLURPS!
-Tiina
-eeppisiä piirrustuksia
-kakku ja kuusi
-natseja
-hävinneitä muurahaispesiä
-Tongun humppaa
-Donin korttitemppuja
-Wine Lake City
-Tongun katkeruus Tawan luona
-Kepen lisukkeet
-Jakten på Makuta

...ja se kaikkein pahin:

-SQUIIK! (kirjoitetaanko se näin?)

 Monet repivät sieltä tosin mukaansa jonkinlaisen flunssan, niin kuin minä. Se oli kuitenkin sen arvoista.

Mahtava, mutta rankka kevät ja kesä takana ja syksyllä kohti uusia haasteita Helsinkiin, jej!

Tosiaan, psykologia pääsykoe numero yksi on nyt ohi (Helsinki+Tampere+Turku). Minä jäädin siellä kokeessa aika pahasti ja 5 tuntia ei riittänyt kokeen huolelliseen tekemiseen. Panostin kuitenkin tilaston puoleen ja se mielestäni meni muutamaa virhettä aika hyvin. Sitten tämä aineistopuoli, joka koostui monivalintakysymyksistä, jäi kyrsimään. Tähän osioon piti lukea etukäteen 160 sivua psykologisia artikkeleita ja kokeen monivalintakysymykset olivat älyttömän soveltavia verrattuna edellisiin vuosiin. Siellä kokeessa tuntui, että niistä artikkeleista ei ollut jäänyt mitään päähän. Ja nyt minä totta kai syytän ulkoisia syitä, eli lievää lukihäiriötäni tästä, koska epäonnistuin. Ei se nyt yksinomaan lukihäiriöstä johtunut. Minä en vaan tajua, että mikä miulla on kun minä EN OSAA LUKEA. Kyllä. Siltä minusta tuntuu. Viime vuonna oli vähän samanlainen fiilis, sillä oli jotenkin vaikea silloinkin niihin monivalintoihin vastata. Tai sitten minun oppimistyylini on väärä. Blaargh, en tiedä. Pääsykokeessa on yleensä ollut logiikan tehtävä kanssa, mutta nyt ei ollut sitäkään, ja siinä minä olisin saattanut olla vahvoilla! Siis kyrsii kyllä. Hieman. Fakta on kuitenkin se, että se osa oli kaikille vaikea.

Edellisvuoden pisterajojen perusteella luulen, että Helsinkiin ja Tampereelle menivät mahdollisuuteni tuon aineisto-osan takia. Turkuun on ollut yleensä alempi raja, mutta siellä on sitten soveltuvuuskoe, joka karsii vielä. Noh, ei auta muu kuin odotella ja alkaa lukemaan Jyväskylän kokeeseen, joka on kahden viikon päästä. Kämppikseni kovasti tosin uskoo, että kaikki mahdollisuuteni Helsinkiinkään (tai Tampereelle) eivät menneet. Tuon pääsykokeen paras nimittäin saa täydet pisteet ja muut suhteutetaan sen mukaan. Ja en usko, että kukaan sai tuosta täysiä pisteitä.

Jos tässä käy vielä niin, että en pääse minnekään, niin piru vie en silti taatusti luovuta jonkun tyhmän pääsykokeen takia! On sinne joskus päästävä. Varavaihtoehtoni ensi vuodelle on, että painun matikalla sisään Joensuuhun ja opiskelen psykan perusopinnot. Sen jälkeen homma muuttuukin ongelmallisemmaksi, sillä psykaa ei saa vapaasti lukea enää perusopintojen jälkeen.

Mutta joo, en mieti vielä sitä vaihtoehtoa, vaan keskityn nyt tähän Jyväskylään. Mutta ennen sitä painun huomenna, eikun siis tänään, muutamaksi päiväksi maalle, sillä Turku alkaa ottaa pattiin. No ei nyt ihan :3 Mutta yhdeksän päivää turkulaisuutta jäljellä! Sitten ihana Pohjois-Karjala! <3