Powered by Blogger.
RSS

Rakkaus

Rakastan monia monia asioita. Musiikkia, psykologiaa, perhettä, ystäviä, kotiseutua... Yläasteella rakastin koskettimien soittamista niin, että viikon soittotunnit ja bänditreenit olivat aina viikon kohokohta. Ja se tunne, kun pääsi soittamaan oman bändin kanssa keikoille. Rakastin sitä.

Tuolloin en vain tiennyt, että se rakkaus oli vielä todella pientä.

Aloin seurustelemaan kaksi vuotta sitten ihanan Manuseni kanssa. Olin siihen aikaan niin sekaisin ihastuksesta, etten pystynyt keskittymään opiskeluun tai ylipäätänsä yhtään mihinkään, joten lopulta minun oli sanottava ihastumiseni ääneen. Silloin tuntui, että se oli ihaninta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut. Olimme lähes 1000 kilometrin päässä toisistamme, mutta se ei sillä hetkellä minua haitannut. Silloin olin jo sitä mieltä, että olin rakastunut. Mutta ehei, rakastuin vasta täysillä, kun pääsimme asumaan samalle paikkakunnalle viime syksynä yli vuoden kaukosuhteen jälkeen. Toisaalta nyt tuntuu, että minähän rakastun vain koko ajan enemmän ja enemmän. Erossa oleminen tuntuu kamalalta ja yksin en osaa enää nukkua. Alkuhuumalle ei näy loppua.



Olen löytänyt elämäni suurimman rakkauden, Manun.

En vieläkään tajua, miten törmäsin tuohon maailman ihanimpaan ihmiseen Bio-Klaanin kautta. Mitä, jos en olisi koskaan liittynyt Bio-Klaaniin tai jos koko yhteisöä ei koskaan olisi ollut olemassa? En olisi löytänyt maailmani rakkainta ihmistä? Miten kamala ajatus.

Mutta mikä on tämän postaukseni pointti? Se, että minä en tiedä, mitä rakkaus on. Tiedän vain sen, että tunnen vastustamatonta vetovoimaa yhtä tiettyä ihmistä kohtaan. En halua olla hetkeäkään hänestä erossa. Ihminen, jonka kanssa kaiken voi jakaa ja kokea. Ihminen, jonka kanssa on aina hauskaa. Tuntuu vähän niin kuin olisi löytänyt toisen puoliskon itsestään. Sitä ilman kyllä sinnittelee ja pärjää elämässään, mutta kun itse on kokonainen toista puoliskoa myöten, elämän tuntee onnelliseksi. Niin onnelliseksi, että tekisi mieli vain koko ajan hymyillä ja hihitellä sen ihanuudesta. Toisesta saa jotain voimaa, jolla saa tehtyä asioita, mihin ei yksin pysty!

Miulla on vain maailman paras poikaystävä <3

Eipä miulla muuta :3

Rakastakaa toisianne, ihmiset.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kirotut kesätyöt

Nääh. Kesätyöt. Jokavuotinen murheenkryyni. Tiedän, että minä olisin tarkka, sinnikäs ja työntäyteliäs työntekijä jollekin, mutta mitenkäs pirussa sen osoitat, jos työkokemus on lähes olematonta. Vieläkin on vähän paha maku suussa siitä, kun olin kaksi vuotta sitten puhelinmyyntihommissa ja siellä kustiin täysillä silmään. Lisäksi totesin, että haluan oikeasti tehdä jotain työtä jolla on merkitys enkä vain pelkkää ihmisten kiusaamista. Itkettää. Hatuttaa. Helsingin talvinen kelikin on koko ajan vain yhtä loskaa ja liukasta. 10 opintopisteen tentti tuskin menee taaskaan läpi. En saa tarpeeksi opintopisteitä ja Kela vetää tukeni takaisin. En saa kandin tutkintoa syksyyn mennessä. Pitäisi käydä lenkillä, mutta ei jaksa. Liikunta on olematonta ja kunto on huono. Minä en osaa enää muuta mielenkiintoista tehdä kuin opiskella (senkin mielenkiintoisuus vaihtelevaa) ja tuijottaa telkkaria. Kaikki vanhojen harrastuksieni taidot ovat unohtuneet: kungfu, basson soitto ja kiinan opiskelu... Ei minulla ole enää tarpeeksi motivaatiota opetella niitä enää takaisin. Loppujen lopuksihan minä en osaa enää mitään, kun tenteistäkään en koskaan saa vitosia eikä mikään enää kiinnosta...

Valehtelisin, jos sanoisin, että tuo kaikki on totta. Onneksi. Mutta siinä on myös paljon totuutta. Usein masentunut puoleni haluaa tulla esiin ja lyödä minut maahan. Sille ei saa antaa sitä valtaa.

Minä olen rakastettu. Minulla on 155 opintopistettä (kandin tutkintoon vaaditaan 180) ja minä valmistun kandiksi viimeistään kesän loppuun mennessä. Kaksi vuotta sitten en olisi ikinä uskonut valmistuvani mihinkään tutkintoon koskaan. Ymmärrän ja uskallan puhua englantia. Uskallan puhua ruotsia. Tulen oppimaan ruotsia tänä keväänä. Nightwishin keikka kesällä. Saan syödä halpaa ruokaa yliopistolla. Minulla on neljän kuukauden kesäloma, koska minulla ei ole töitä! Lisäksi sossu maksaa vuokrani kesäajalta, koska en tule saamaan kesätöitä (ja koska olen nostanut opintolainani).

Juttu on, että Helsingin kaduilla on jäätävästi loskaa ja kuraa ja vettä ja kengät kastuu ja aaaarrgghh! Mutta se on vain yksi näkökulma. Suuntaa katseesi ylös sontaiselta kadulta. Nyt näet mahdollisesti lumihuippuisia rakennuksia ja Helsingin kauniin arkkitehtuurin. Tai jotain muuta. Se, mitä näet, on itsestäsi kiinni. Lisäksi, usein myös mieli ja keho piristyy, kun siirtää katseensa ylöspäin. Minä totesin näin yksi harmaa päivä. Että miten ihanaa on asua Helsingissä näiden kauniiden rakennusten keskellä ja ihmisvilinässä (vaikka se välillä ahdistaakin).

Ihminen voi vaikuttaa siihen, miten näkee maailman. Onko se valoisa vai harmaa, puhdas vai loskaisa, iloinen vai ankea? Joten, kesätyöasiaan palatakseni. Minä vähät välitän kesätyöstä. Jos minua ei haluta töihin, niin se on yrityksen menetys, ei minun. Ja pitkä kesäloma on rakkaus ja nautinto yliopisto-opiskelijalle, joka sen täysin siemauksin on ansainnut!

Älkää ankeuttako itsejänne, vaan nähkää maailma haluamallanne tavalla :3

P.S. Tämän tarkoitus ei ollut vähätellä kesätöitä. Välillä asioihin vain täytyy suhtautua huumorilla, jos niistä ei minun kohdallani meinaa mitään tulla.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Yliopistoelämäni

Huh huh, että tämä syksy on mennyt vauhdilla. Johtuisikohan siitä, että kaiken sen ajan, jota en ole pyörinyt Manun kainalossa, olen opiskellut mahdollisimman intensiivisesti >:D Puheviestinnän kurssin tiimoilta pysähdyin vähän katsomaan yliopistouraani taaksepäin ja tajusin, miten paljon olen kehittynyt opiskelijana ja tulevana ammattilaisena näiden parin yliopistovuoteni aikana.

Kirjoitin 2011 lukiosta ja menin Turkuun välivuodekseni lukemaan matematiikkaa yliopistoon. Kävin myös tilastotieteen perusopinnot ja pönkitin niillä pääsykoeosaamistani. Nyt tarkasteltuna Turkuvuoteni tuntuu vain ohikiitävältä, mutta merkitykselliseltä hetkeltä. Turussa kuitenkin itsenäistyin ja sain keskittyä täysillä lukemaan pääsykokeeseen.

Kun pääsin opiskelemaan psykaa 2012, hautauduin opiskeluvaikeuksieni alle ensimmäisenä vuonna. Tentit eivät menneet läpi ja englanninkielisten kirjojen lukeminen ahdisti. Päätin kuitenkin rämpiä tästä lopulta masennukseksi muuttuneesta suosta ylös keväällä 2013. Jälkeenpäin ajateltuna nämä alun opiskeluvaikeudet kasvattivat minua suuresti - nyt olen jatkossa paljon vahvempi tällaisten kokemusten varalta. Vaikeuksien kautta voittoon, siis!

Toinen opiskeluvuoteni oli täynnä opiskeluintoa. Opiskelin itseni kiinni tavoiteaikatauluun, josta olin viivästynyt ensimmäisenä vuonna. Olin onnellinen siitä, että olin selättänyt englanninkieliset kirjat ja löin englantia kunnolla turpaan käydessäni pakollisen englannin kurssin. Päätin myös tietoisesti opiskella ahkerasti toisena vuonna, jotta saisin kaukosuhteen ikävän pois mielestäni. Loppujen lopuksi sekin vuosi meni ohi aika humauksessa.

Kolmas vuosi, kandivuosi lähti käyntiin. Tajuan, että lakin saamisestani on jo kolme vuotta. Kävin Australiassa viisi vuotta sitten. Koneeni on pysynyt kasassa viisi vuotta. Ajan juokseminen on hurjaa! Olen jo pitkään odottanut pääseväni kirjoittamaan kandia, mutta syksyn kurssipaljouden takia aloitan tekemään sitä vasta ensi keväänä. Nyt on kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia opintoja (ammattikäytäntö!), ettei se haittaa. Tämän hetkinen unelmani on valmistua kandiksi ensi kevään loppuun mennessä. Olisihan se hurjan siistiä! Sen jälkeen pääsisi sitten jo vuoden päästä opiskelemaan maisterivaihetta! Wau. Mutta se liika innostus tulevasta.

Pointtini oli, että olen kehittynyt hurjasti. Puheviestinnän kurssilla meidän piti pitää yksin esitelmä, joka kuvattiin. Tallenteen sai itselle ja sitä piti katsoa useasti. Huomasin, miten ammattilaiselta näytinkään selittäessäni innostuneena itsetunnosta. Se oli kaunis tunne. Vaikka itsensä katselu kameran kautta tuntuu ajatuksena kamalalta, se kuitenkin näytti opetustarkoituksensa minulle. Kameran edessä oleminen tuntui paljon pahemmalta miltä se loppujen lopuksi näytti kameran toiselta puolelta. Näytin nimittäin ammattilaiselta!

Opiskelu sujuu lukihäiriöstäni huolimatta, elämässäni on ihania ihmisiä ja opiskeluaikani kohti ammattia vähenee koko ajan. I'm happy! :3

Hmm. Blogini kaipaa selvästi enemmän kuvia jatkossa...

-Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kandivuosi lähti käyntiin, jej!

Nyt on kesälomat lomailtu ja tenttikirjojen eteen on palailtu jo hetken aikaa sitten. Syksyn ensimmäisen tenttinikin, ammattikäytännön, kerkisin jo eilen käydä tekemässä. Siihen oli mukava lukea, koska se oli ensimmäinen kurssi, jossa alettiin opiskella konkreettisemmin psykologin käytännön työtä eli asiakashaastatteluita. Kurssiin kuuluu vielä käytännön harjoituksia, jotka tulevat loppusyksystä, jännää!

Kuten huomasitte, olen aika innoissani tästä syksystä ja koko lukuvuodesta. Kandivuoteni. KANDI! Ah, tuo on jotenkin ihana sana. Tarkoitukseni olisi keväällä kirjoittaa kandini ja saada kandin tutkinto kesään mennessä. Ja sen jälkeen maisteriopinnot, iihiiiihiiiiii! On minulla kuitenkin muitakin hyppimisen aiheita ollut kuin kandivuoden alku, koska sain ihanan kissaeläimeni Manulin vihdoinkin pääkaupunkiseudulle <3 Nyt voin lopettaa yölliset ikävöimisitkuni :3 Elämä on vain niin ihanaa!

Haalarimerkkejä yliopiston avajaisista



  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Lomailu tekee höpöä

Eipä ole tullut taas pitkään aikaan kirjoiteltua, joten päätinpä tarttua härkää sarvista! Minulla on ollut pieniä ongelmia siitä, mitä tänne kirjoitan. Tuntuu jotenkin hölmöltä kirjoittaa tänne kaikkea "turhaa" ja arkipäiväistä, kuten opiskelujen edistymistä ja kokkailua. Ehkä minun pitäisi löytää keskittyneempi linja blogilleni. Voisin myös kirjoittaa oman elämäni pienien ilojen lisäksi jostain psykologisista aiheista, jotka herättävät nyt paljon keskustelua. Ehdotuksia blogin sisällölle otetaan vastaan, jos keksitte jotain! :)


Olen tässä nyt lomaillut noin kuukauden, mikä on mennyt muuten aika nopeaan! Olen kerrankin jopa osannut nauttia lomasta enkä koko ajan vilkuillut opiskelujen perään. Olen leiponut paljon, tavannut kavereita, UINUT, miittaillut ja nauttinut näistä helteistä <3 Jäätelöä ei myöskään sovi unohtaa! Nyt sitä saa syödä luvan kanssa niin paljon kuin lystää, koska helle.

Kesä <3

Näkymä mökiltämme <3
Aaah, minä rakastan Pohjois-Karjalaa, mutta toisaalta nykyisin tykkään myös nykyisestä kotikaupungistani Helsingistä hyvin paljon. Maalla kotona on aina kiva pistäytyä käymään hetkellisesti, mutta pidempänä ajanjaksona se alkaa aina vähän kyllästyttää. Helsingissä on aina jotain uutta nähtävää, mikä jaksaa kiehtoa. Tarkoitukseni olisi vielä olla kolmea viikkoa täällä maalla. Tosin vähän epäilen, että kohta alkaa jo tulla ikävä Helsinkiin. Okei, en olisi uskonut vielä pari vuotta sitten sanovani noin!?

Tämä postaus kertoo mielestäni aika hyvin, mitä kaikkea kuuluu minun kesään. Yksi asia niistä ovat meidän mökkimiittimme. Olimme hulluja ja siten tänä kesänä oli jopa kaksi sellaista. Totesin kuitenkin, että järki käteen, ja menin vain yhteen miittiin :3 Toisessa miitissä oli kuitenkin aika paljon paremmat kelit, mikä harmittaa toki vähän. Noh, elokuussa on taas uudet miittailut sitten jossain vähemmän mökkimaisissa olosuhteissa.

Kyllä minun täytyy myöntää, että olen minä vähän "opiskellutkin". Olen lukenut äidin kirjahyllystä löytyneitä kirjoja, jotka voisivat pohjustaa kandiaihettani, mm. tämän kirjan:


Noiden lukeminen on kuitenkin käynyt aika lomasta. Minä olen muutenkin ollut aikamoinen energiapommi, koska koko ajan on pitänyt olla tekemässä jotain. Olen siivonnut kaksi taloa ja paljastunut hirmuiseksi ruohonleikkaajaksi :P Ja lukenut kirjoja, katsonut sarjoja, uinut, leiponut... Olen tainnut tehdä jo neljä kakkua ja läjän muita leipomuksia tänä kesänä. Ja paaaaaaljon pirtelöä!

Nyt minulla on kuitenkin jo sellainen olo, että olen melkein lomaillut tarpeeksi??? Opiskelu voisi jo alkaa siinä elokuun alussa, mutta ei ala. Olenko outo? No kun minulla on tylsää, tekeminen alkaa jo loppua lomalta...

Nauttikaa tästä helteestä, ihmiset! :3

-Vizu

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Hyvää kesää, ihmiset!

Moikka! On tullut taas vähän väliä kirjoittelusta. Ehkä halusin hieman vältellä tänne kirjoittamista, koska siitä tuli enkun kurssi mieleen :D Ja onhan se vähän outoa alkaa taas kirjoittaa suomeksi tätä. Ehkä joskus vielä posteja englanniksikin, saa nähdä.

Miulla on ollu huhtikuun jälkeen tosi rentoa. Olen käynyt sukuloimassa ja näin miun tätiä Australiasta pitkästä aikaa, mikä oli ihanaa! En saanut kesätöitä, joten päätin hieman opiskella kesällä. Nyt minulla on ollut toukokuun puolesta välistä menossa kurssi lineaarialgebraa, josta on tentti ensi viikolla. Sen jälkeen saan matikan sivuaineopinnot pakettiin ja lähden kesäloman viettoon kotiin Pohjois-Karjalaan <3

Käytännössä olen jo kesälomalla, koska tuo yksi matikan kurssi on aika leppoisa. Yllättävää kyllä, olen aika hyvin osannut lomailla ja keksiä jopa tekemistä. Ongelmani on tässä pari viime vuotta ollut, etten ole oikein osannut lomailla. Jännittäviä uusia juttuja on myös tulossa, koska kämppikseni muuttaa kuun lopussa pois ja löysin tähän uuden mukavan kämppiksen. Kivaa, että voi tutustua tätäkin kautta uusiin ihmisiin :)

Yleensä myös järkkään kesälomaksi liikaa tekemistä, mitä olen nyt yrittänyt välttää. Rento juhannus mökillä saaressa, sitten jokavuotinen mökkimiitti ihanien klaanilaisten kanssa ja loppu loma vain relax. Lisäksi, ensi syksyähän minä olen viimeisen vuoden odottanut ihan täpinöissäni, kun silloin tapahtuu kaikkea ihanaa :3 Nyt jo melkein hypin tulevan syksyn takia!

Viime sunnuntaina käytiin kavereiden kanssa Helsingin uimastadionilla ja samalla uin ekaa kertaa tänä kesänä (jos allasta lasketaan :P). Siellä oli kivaa ja kun sen jälkeen kävimme vielä terassilla yksillä. Täytyy sanoa, että aika täydellinen kesäpäivä, vaikka ei älyttömän lämmin ollutkaan.

Se on muuten outoa, että hymyäni kehutaan. Se on kuulemma niin ihanan aito ja seksikäs :P Pitää sitten varmaankin alkaa hymyillä entistä enemmän! Muistakaa, että hymyily tarttuu :)

Haastan jokaisen teistä hymyilemään paljon tänä kesänä! Saatte itsenne sekä muut paljon iloisemmiksi näin yksinkertaisella tavalla :3 Tässä vielä muutama kesäbiisi, jolla hymyn voi saada irtoamaan!



  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS