Visokki's Blog

Voi luoja, että minä olen odottanut tätä -nimittäin lomaa. Tämän syksyn aikana pääni ja psyykkeeni on meinannut räjähtää aivan liian monta kertaa ja olisin tarvinnut lomaa jo paljon aikaisemmin. Rehellisesti sanoen tämä syksy on ollut elämäni karmeinta aikaa, vaikka luulin, että se olisi ollut hienointa.

Noh, minulla on edelleen ongelmia oppikirjojen lukemisen kanssa. Tässä perioidissa sain luettua ehkä sata sivua, mutta luettavaa olisi ollut moninkertaisesti enemmän. Ahdistus ja kaikki paska tuli taas kehiin ja romahdin keskiviikkona juuri ennen viimeistä tenttiä ihan totaalisesti. Noh, se tentti ei mennyt läpi ja nielin koko sen tentin ajan kyyneleitä. Että sellaista.

Minä en edelleenkään tiedä, mikä minua vaivaa tämän motivaation ja jaksamisen kanssa. Heikko kohtani (englanti) on minulle liian heikko kohta. Itseluottamukseni on ihan nollassa, kun se keväällä oli maksimissaan. Olen edelleen etsimässä itseäni, mitä olen koko syksyn tehnyt. Toivottavasti minä saan nyt tämän loman ihan oikeasti lomailtua ja jaksaisin paremmin taas lukea keväällä. Jos nimittäin opiskelu ei vielä silloinkaan suju, niin pelkään että psyykkeeni ei kestä enää ja minä romahdan aivan totaalisesti.

Voin kyllä sanoa, että tämän syksyn aikana olen oppinut enemmän itsestäni kuin psykologiasta. Se on aika hämmentävää, mutta kuuluu ilmeisesti asiaan.

On minulla sentään joskus ollut kivaakin tämän syksyn aikana (kuulostanpa minä masentuneelta D:). Ilman Karjalaista osakuntaa ja kahta ainutta Helsinki-kaveria olisin varmasti ihan raunioina. Ja minä olisin räjähtänyt jo Turku-vuotenani, jos ei olisi ollut Klaania. Lisäksi minulla oli kungfu, jonne sai aina mennä potkimaan seiniä, kun ketutti. Helsinkiin tuli myös PAAALJON lunta ja se oli kivaa :3 Helsingissä on edelleen enemmän lunta, kun täällä Joensuussa :I

Mitä meinasin tehdä lomalla? En ajatellut tehdä kauheasti mitään, jotta ei tule nyt lomastakin stressiä. Viime vuonna luin Klaanonia koko joululoman ja sen takia minä olin koko ajan koneella sitä lukemassa. Nyt varmaan pitäisi nähdä kavereita, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt ja sitten ajattelin lukea Freudin Unien tulkinnan, jos jaksan :3

Ja jos UV-miitti ei paranna minua, niin ei mikään.

Lisäksi, minulla on nyt teoriassa kungfun keltainen vyö, käytännössä ei (koska me emme saaneet sellaista vyötä).

Minulla on ollut tämä syksy aikamoista kriisiä täynnä. Paljon suuria muutoksia elämässä ja sellaista. Vaikka tämä hullulta saattaa kuulostaakin, yksi prosessi on ollut päästää Turusta irti.

Onneksi en ole tämänkään asian kanssa yksin, koska ihana Turun kämppikseni pääsi myös Helsinkiin opiskelemaan ja me käymme tätä ”Turku-kaipuuta” yhdessä läpi. Ilman Turku-välivuottani en olisi tähänkään hienoon ihmiseen koskaan tutustunut. Vaikka Turku ärsytti silloin, kun siellä vielä oli, näin jälkeenpäin huomaa, miten onnellinen minä siellä kuitenkin olin. Turku tuntuu nyt jotenkin paremmalta opiskelukaupungilta kuin Helsinki, koska se oli sopivan kokoinen kaupunki. On toki Helsingissäkin varmasti omat hyvät puolensa. Lisäksi olin todella tyytyväinen TYS:in soluun Turussa ja minulla oli maailman parhaat kämppikset.

Vaikka moni lähipiirin ihminen hämmästeli suuresti, miten uskalsin lähteä niinkin kauas kuin Turkuun, oli se paras mahdollinen kaupunki välivuodelleni. Minulla oli suuri itsenäistymisen tarve (mikä kyllä täyttyi Turussa äkkiä, koska sieltä pystyi harvoin käymään kotona) ja sain tutustua yliopistomaailmaan ”rennolla” tavalla. Silloin opiskelu tuntui kyllä rankalta, mutta nyt täällä psykologiaa lukiessani olen tajunnut, että kun opiskelin Turussa matikkaa, niin tein sen eteen paljon vähemmän töitä. Tietysti opiskelukin oli hyvin erilaista, koska matikassa itse lukemista oli aika vähän.

Huoneeni Turussa

Turun ikävöimisen lisäksi minä ikävöin myös matikkaa (mitämitämitä?!). Haluaisi jotenkin pitää matematiikan taitojakin yllä, ainakin sitä lukiotasoa (koska silloin kaikki oli vielä helppoa <3). Minä jo harkitsin jatkavani matikkaa sivuaineena, mutta (onneksi) tutkintoon ei mahdu kaikkea. Jännää, miten ihminen unohtaa sen, että vuosi sitten on repinyt hiuksiaan päästä matematiikan takia ja nyt sitä ainetta taas kaipaa. Pelottavaa oli myös se, että yksi päivä kävelin Helsingin Keskuskatua ja tajusin, että minähän olen laskenut näiden katulaattojen sivujen pituuksia matikan ylppäreissä, heh. Tosin se oli hyvä muisto, sillä minä muistaakseni (?) laskin sen tehtävän oikein.

Turun yliopisto ja Turku ylipäätänsä olivat hienoja paikkoja, joten koko kaupunkia ”dissataan” ihan turhaan. Mutta tulkaa mieluummin minun seurakseni Helsinkiin :3 

Turku pääsykoeaamuna

Ja pelottavinta tässä on se, että olisin Turussa opiskelemassa psykaa, jos olisin päässyt soveltuvuuskokeesta läpi. Turun yliopisto päätti kuitenkin, etten ole soveltuva. Mutta näytinpäs Turulle ja pääsin Helsinkiin, HAHA! En tiedä sitten, onko se niin hyvä juttu. Joka tapauksessa olen nyt Helsingissä ainakin nämä seuraavat 5 vuotta ja siihen pitää sopeutua. Helsinkiläistä minusta ette kuitenkaan saa!

Vielä yksi asia, mikä liittyi kiinteästi välivuoteeni ja oli varmasti osasyy siihen, miksi halusin juuri Turkuun. Klaani ja miitit. Olin juuri alkanut aktivoitua Klaanissa ja Turusta pääsi hyvin miitteihin. Oli hienoa, että oli aina joku miitti, jota odottaa. Miittien voimalla tuntui selviävän läpi koko vuoden. Joten, välivuosi oli kaikin puolin hyväksi.

UV-miittiä odotellessa!

Tentit kurkistavat oven takaa, mutta minä en jaksa enää valittaa. Menevät miten menevät. Opintopsykologi sanoi, että opiskelujen alun voi ottaa vähän rennommin, joten ehkä uskon nyt vain häntä.

Viikko sitten ollut Tampere-miitti oli taas hieno piristys. Omituista, ettei aikaisemmin ole vielä tajuttu pitää Tampere-miittejä. Aina vain Helsinki tai Lahti tai jotain. Nyt näki uusia ihmisiä, joka oli sangen mukavaa, vaikka petyimmekin Paven kultakutrittomuudesta. Niiden kultakutrien on siis pakko olla Manulla, jos edes jollain klaanilaisella sellaiset on (aika raju hypoteesi, tiedän). Tampereella Taiksie ja Pave näyttelivät meille Klaanonia, Tawa ja Neny tanssivat ja Megajonne tuli aukomaan meille päätään.

Tällä viikolla on tapahtunut kaikkea hienoa. Meillä oli käyttäytymistieteellisen tiedekunnan Amazing Race, joka tarkoitti käytännössä sitä, että hypitään yksi ilta ympäri Helsinkiä erilaisilla rasteilla. Meidän kuuden hengen ryhmässä se tarkoitti juoksemista mekoissa (kyllä, meidän ryhmässä oli yksi poikakin). Pärjäsimme kisassa suhteellisen hyvin ja matkalla kävimme psykomaisia keskusteluja. Ja minä tunnen taas vähän enemmän Helsinkiä. Jatkoilla tanssimme psykojen kanssa piirissä GANGNAM STYLEÄ! Se oli hienoa.

Seuraava aamuna 5 tunnin yöunien jälkeen heräsin melko kuolleena ekskulle eli kävimme vierailemassa jossakin psykologian alan työpaikassa. Tämä paikka oli HYKS:in Nuorisopsykiatrian klinikka. Nuorisopsykiatria nimittäin tällä hetkellä minua eniten kiinnostaakin ja ainakin nyt haluaisin työllistyä joskus sille saralle. Ja oli muuten mielenkiintoista kuunnella kolme tuntia siellä työskentelevien psykologien kokemuksia. Loppupäätelmäksi jäi, että työ siellä on rankkaa, mutta hyvin palkitsevaa. Ja nyt olen taas onnellinen, että olen juuri Helsingissä, vaikka tämä kaupunki alkoi välillä jo rasittaa, sillä tällaisia ekskuja tuskin on muilla paikkakunnilla yhtä paljon. Minä haluan jo työharjoitteluun ^^

Mitäs muuta kivaa? Olen alkanut saada kämpän aika hyvin järjestykseen. Esimerkiksi löysin tämän mahtavan cd-/dvd-kaapin.

Lisäksi minä koristin seinää jollain hyvin visumaisella: yli 40 kahdensanjalkaista ystävää <3


Sitten vielä uusi hiireni/hiirensyöjäni/hiirimattoni (kämppiksen joka paikkaan tunkeutuva kissa).

Here we go again. Mistään ei tule taas mitään. Kävin tänään opintopsykologilla. Oikotietä onneen ei yksinkertaisesti ole.

Tänään opittu asia numero 1: Hyväksy se, että näin minimaalisessa ajassa et voi oppia kaikkia tenttikirjojen asioita. Tämä on yllättävän vaikeaa, jos on tottunut pänttäämään kaiken ja varsinkin, kun haluaisi oppia kaiken. Okei, minä olen nyt yrittänyt hyväksyä sitä, mutta en vain osaa lukea tuota tenttikirjaa niin, etten lue kaikkea, koska se on epäloogista.

Tänään opittu asia numero 2: ”Matemaattisesti lahjakkaat psykologit ovat kultaa työmarkkinoilla”. Tällä hetkellä minä vain kiroan, että olen matemaattisesti lahjakas, koska sen tarvitseminen ei ole nyt ajankohtaista. Selätin pääsykokeen tilastopuolen lähes täysin pistein. Haluan lukea asioita loogisesti. Kaiken täytyy olla loogista, täsmällistä ja järjestelmällistä. Miten minä voisin nyt tuosta vaan alkaa lukea kirjaa sieltä sun täältä? Tällä lahjakkuudella ei vain onnistu.

Sitten, tuttu ja turvallinen on aina kivaa. Minun pitäisi nyt hellittää otetta turvallisista lukutavoista (minulle pelkkä järjestelmällinen lukeminen) ja kokeilla jotain uutta, jolla pystyisi mahdollisesti oppimaankin. Se on vain jotenkin kauhean vaikeaa.

Minun pitäisi kokeilla taktiikkaa ”silmäile, pohdi mitä jo tiedät, lueskele, pohdi syvempiä merkityksiä, kertaa”. Tuo tuntuu vain niin kamalan työläältä, että alkoi taas ahdistaa koko lukeminen. Minä tarvitsen rutiineja, mutta kun ne pitäisi ensin saada muodostettua.

Ja kaiken tämänsyksyisen ahdistelun jälkeen minä mietin, miten minä oikein sain keväällä luettua pääsykokeeseen niin hyvin? Tässä syyt:

-Tavoite oli hyvin selkeä, nyt tavoite ei tunnu yhtä selkeältä, vaikka pitäisi (pääse kurssi läpi?)

-Minulla ei ollut kiire, luin melko rauhallisessa tempossa sen koko puoli vuotta. Ensimmäinen sisäänpääsy-yritys psykaan epäonnistui juuri sen takia, kun kiire jyskytti takaraivossa, ahdistuin että en kerkeä, joten luovutin.

-Artikkelit, joita keväällä piti lukea, olivat suhteellisen lyhyitä ja jokainen oli oma kokonaisuutensa. Nyt pitäisi opiskella järjettömän iso kokonaisuus. Minä en ole koskaan ollut hyvä isoissa kokonaisuuksissa (ylioppilaskirjoitukset), tosin en myöskään yksityiskohdissa. Eh, missä minä sitten olen ylipäätänsä hyvä? Laskemisessa, mutta miten sinä lasket psykologian tenttikirjaa? Asiat pitäisi siis soveltaa, mutta kun voi luoja siinä on kauheasti vaivaa.

Aika.

Loppuu.

Kesken.

Ahdistus.

Kuolema.

Miksi minä olen täällä?

Miksi minä en saa mitään aikaan? Mikkkksssshhiiii??

Ja minun pitäisi kuulemma olla kärsivällinen? Miten minä voin, jos minä olen kaksi vuotta halunnut tänne ja nyt haluaisin ahmia asioita?

Ja ahdistus on hyvä asia, koska se meinaa sitä, että asia on minulle tärkeä. Mutta kun ahdistaa, niin minä en pysty lukemaan, yäääää!

Anteeksi, minä taas vuodatan. Psykologian opiskelijalla on vaan liian iso henkinen ongelma.

Taas on kerinnyt paljon tapahtua. Meillä oli muun muassa fuksikaste, jossa meidän piti illan pimeinä tunteina parantaa Bane psykoosista. Aloin myös ravaamaan kungfu -treeneissä. Se on kivaa, vaikka ensimmäiset kolme päivää jalat huusivatkin hallelujaa.

Lauantaina meillä oli Karjalaisen osakunnan fuksisitsit eli sellaiset akateemiset pöytäjuhlat, jossa pukeudutaan hienommin, syödään, juodaan ja lauletaan juomalauluja. Ensin kaduin, että olin ylipäätään ilmoittautunut sinne (koska ilmaista ruokaa vain tämän kerran), kun ei olisi millään jaksanut tälläytyä ja lähteä sinne. Onneksi kuitenkin vaivoin raahauduin sinne, koska siellä oli loppujen lopuksi mukavaa. Ainejärjestön kanssa on viettänyt ehkä vähän liikaakin aikaa ja oli mukava olla tyystin erilaisessa porukassa. Tuli niin paljon kotoisampi olo, kuin kaikkialla kuului vain ”miemiemiemie”. Karjalaisessa osakunnassahan on siis pääkaupunkiseudulle muuttaneita Pohjois-Karjalaisia opiskelijoita.

Psykojen kanssa on nyt enemmän keskitytty opiskeluun ja minä jo taisin unohtaa (ja hautautua englannin kielen alle), miten vaikea tänne oli päästä. Mutta opiskeluahan täälläkin opiskelu vain on, miten se voisi olla sen ”hehkeämpää” kuin opiskelu muullakaan alalla. Minä ehkä vähän ajattelin, että kun tuosta pääsykoehirviöstä pääsee yli, niin kaikki on helppoa sen jälkeen. Ei se ole ihan niin, nyt on vain varma, että ansaittu opiskelupaikka ei lähde alta. Lauantaina Karjalaisella osakunnalla kuitenkin huomasi sen, miten muut kunnioittivat opiskelupaikkaani ja sain ehkä siitä vähän motivaatiota. Siispä sunnuntaina sain luettua kehityspsykan kirjaa melkein 20 sivua! Olen ylpeä, hyvin ylpeä. Nyt jos tämän vauhdin saisi pidettyäkin, niin saisin luettua sen yli 500 sivua tenttiin mennessä. Ja siinä vasta toinen kirja. Havaintopsyka onkin sitten vähän vaikeampi pala.

Tätä tekstiä pitää siis välillä aina lueskella:

"Visokki, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen tiedekunta on hyväksynyt sinut psykologian koulutukseen suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkinnot."

Ja miksi sitsien laulukirjassa on aivan liikaa ”riemu”-sanoja? Yritä siinä nyt sitten laulaa, kun se voi tulla kolmestikin saman laulun sisällä…

Rakensin myös viime viikolla parit huonekalut kasaan. Kämppis tokaisi Ikean vaatekaappini osista, että ”Siinä on sinulle pieni lego-sarja rakennettavaksi!”. En tietenkään taaskaan revennyt.

Ja miun blogilla on kuusi seuraajaa, JEJ! ^^

Ja mitä mie teen täällä tähän aikaan? Nukun taas tämänpäiväisillä luennoilla, eeehh. Mutta kun blogia on kiva kirjoittaa tähän aikaan...

Englanti, englanti ja englanti. Aivoni alkoivat taas hylkiä sitä kieltä, kun tulin sen kanssa tekemisiin. Hirveä ahdistus näiden tenttikirjojen kanssa, tai nyt ensin vain yhden kirjan kanssa. Kaava on jotakuinkin tämä:

Avaan tenttikirjan. Alan lukemaan.
Tuntematon sana.
---> sanakirja
Tuntematon sana.
---> sanakirja

Tätä jatkuu sitten joka kuudennen sanan kohdalla. Keskittymiskykyni ei enää kestä kuuden sivun jälkeen. Alkaa ahdistaa.

Minä en luullut, että tämä olisi näin vaikeaa. Minulla ei oikeastaan ole hajua, miten minun pitäisi edes opiskella. Englanniksi opiskeleminen ei ole sama asia kuin suomeksi. Tarvitaan eri tekniikoita.

Minä olen opiskellut 11 vuotta englantia ja en osaa sitä vieläkään. Minun asenteeni on usein negatiivinen tätä kieltä kohtaa, koska en osaa sitä. En ole koskaan osannut. Ja noidankehä on valmis.

Tämä on outoa. Kaksi vuotta unelmani on ollut päästä tänne sisään. Yhtäkkiä se onkin nenäni edessä. Nyt unelmani on valmistua (saada kaikki tentit läpi).

Ajattelin myös, että tämä hurja motivaationi riittää kahlaamaan nämä englanninkieliset kirjat. Mutta minun motivaationa hylkii englantia. AARRRGGGHH!

Ongelmat kuitenkin ratkeavat yleensä niiden kohtaamisella, kieltäminen on huono hallintakeino. ENGLISH, I'M COMINGGGG!

/Vizun yöllinen ahdistus-vuodatus loppuu